Viikko
Kuukausi
6kk
? Viikon kysymys ?
Lappavesi Oy:n ja Lapuan Jätevesi Oy:n pitkäaikainen toimitusjohtaja Olli Keski-Saari, 62, jäi eläkkeelle vuodenvaihteessa. Vesihuollon asiantuntijan työura kesti tasan 40 vuotta. Toimitusjohtajana lapualaissyntyinen mies ehti olla 28 vuotta Lappavesi Oy:ssä ja pari vuotta vähemmän Lapuan Jätevesi Oy:ssä.
Keski-Saari kertoi jättävänsä työt hyvillä mielin.
– Tuntui siltä, että olin jo parhaat ideat ehtinyt käyttää. Kun meillä oli sopivat seuraajakandidaatit talon sisällä, koin, että nyt oli sopiva hetki pistää viestikapulaa eteenpäin.
Keski-Saaren tehtäviä Lappavesi Oy:ssä jatkaa toimitusjohtajana Sakari Konttila ja Jätevesi Oy:ssä Jussi Syrjä.
VEDEN KANSSA Keski-Saari on ollut tekemisissä koko työuransa ajan niin kotimaassa kuin ulkomailla.
– Ensimmäinen vesityöni oli vuonna 1985, kun tein diplomityön Takon kartonkitehtaan vesiasioista opiskellessani Tampereen teknillisessä korkeakoulussa.
Paperiteollisuuden vesiasioissa hänellä kului muutamia vuosia sisältäen välillä puolentoista vuoden jakson Tansaniassa kehitysyhteistyöhommissa.
– Työurani ensimmäinen kohokohta oli se, kun näin sisältäpäin miten paperitehdas toimii.
Suomessa alkoi lama vuonna 1991. Silloin mies lähti ensimmäisen kerran vesihuoltotöihin Vietnamiin.
– Toimin Haiphongin vesilaitoksen neuvonantajana viitisen vuotta.
Tämän jälkeen hän työskenteli vuoden Maa- ja Vesi Oy:n suunnittelupäällikön tehtävissä Helsingissä, jonka jälkeen palasi Lapualle 1997.
Pitkä työura vesihuollossa on antanut Keski-Saarelle ammatin lisäksi kokemuksia erilaisista tehtävistä erilaissa paikoissa.
– Olen ollut huono kieltäytymään työtarjouksista. Minulla on ollut valmiutta ja halua heittäytyä kaikenlaisiin haasteisiin, mitä on tullut tarjolle. Luonteelleni on parhaiten sopinut juuri pitkäjänteinen kehittämistyö.
VESIHUOLTOALA on muuttunut Keski-Saaren mukaan vuosi vuodelta.
– Isoimmat muutokset on tuonut digitalisaatio. Lisäksi vesihuollon toimintavarmuuden ja häiriöttömyyden merkitys on jatkuvasti kasvanut.
Vesihuolto on haavoittuvainen ja puhdas vesi on elintärkeä kansalaisille.
– Onnellista kyllä, vesihuoltoon kohdistetut tahalliset vahingonteot ovat maailmanlaajuisesti äärimmäisen harvinaisia. Kansalaisten ei tarvitse olla huolissaan, mutta vesilaitosten pitää varautua kaikkeen.
Keski-Saaren kantavana ajatuksena Lappavesi-uralla on ollut veden saannin jatkuvuuden turvaaminen.
– Vaikka monenlaisia vahinkoja ja häiriöitä on ollut, Lappavedellä ei ole ollut yhtään tapausta, että toiminta olisi kokonaan katkennut. Toimintavarmuutta pitää tulevinakin vuosina yhä kehittää. Se edellyttää investointeja, automaattista valvontaa ja henkilöstön perehdyttämistä.
LAPUAN JÄTEVEDEN toimitusjohtajana 25 vuotta ollut Keski-Saari kertoo, että jätevesasiat on hoidettu hyvin Lapualla. Hän pitää tärkeänä sitä, että jätevedet puhdistetaan asianmukaisesti, vaikka niiden osuus Lapuanjoen kuormituksessa onkin vain muutaman prosentin luokkaa.
– Sillä puolella on tehty paljon kehitystyötä 2000-luvulla. Puhdistustulokset ovat erinomaista valtakunnallista tasoa vuodesta toiseen. Laadukas jäteveden puhdistus Lapualla mahdollistaa myös Atrian merkittävän teollisuustoiminnan Nurmossa.
ELÄKEPÄIVILLÄÄN Keski-Saari aikoo viettää aikaansa entiseen tapaansa perheen, koripallon ja musiikin parissa. Outi-vaimo jäi jo hiljattain eläkkeelle. Koripalloa pelaavat lapset Iina ja Ilkka asuvat ja ovat päässeet työuriensa alkuun lähellä Tampereella.
– Meillä on vakituinen asunto Lapualla ja varmaan viihdymme täällä jatkossakin.
Vaikka mies onkin nyt vapailla, riittäisi hänelle ehkä ammatillisia haasteita neljällä vuosikymmenellä tutuksi tulleessa Vietnamissa.
– Jatko on auki. Mietimme vaimon kanssa, riittääkö meillä vielä virtaa lähteä Vietnamiin vuodeksi pariksi. Siellä olisi tarjolla vesi- ja jätehuoltohankkeita, joihin kokemuksellani näyttäisi olevan vielä kysyntää.
KORIPALLOPIIREISSÄ Keski-Saari tunnetaan Lapualla myös hyvin. Hän oli vaimonsa kanssa vuosia aktiivisesti mukana Korikobrien toiminnassa ja koripallon taustatyössä. Vielä nykyäänkin hän seuraa lajia innokkaasti.
– Valmensimme kumpikin viitisentoista vuotta seuran junioreita. Vuonna 1992 syntyneiden poikien kanssa kuljimme kaikki ikäsarjat läpi. Hulluimpana vuonna minulla oli kolmekin joukkuetta valmennettavana. Parhaana vuonna pelasimme B-pojissa SM-sarjaa.
Valmennusuransa parhaaksi saavutukseksi hän nimeää yläasteen poikien Suomen mestaruuden vuonna 2008.
– Koulun liikunnanopettaja soitti minulle ja pyysi minua lähtemään lopputurnaukseen valmentajaksi, kun tunsin ”oman joukkueeni” pojat paremmin kuin hän.
Musiikki on kuulunut koripallon lisäksi Keski-Saaren harrastuksiin lapsesta lähtien. Hän on soittanut nuorena pianoa, trumpettia ja selloa. Aikuisiällä soittoharrastus on keskittynyt vaskipuhaltimin.
– Olen soitellut flyygelitorvea ja trumpettia kolmessa yhtyeessä: Tasamaan Torvissa, kansalaisopiston viihdeorkesterissa ja Kauhava Big Bandissä. Se on tuonut kivaa vastapainoa vesasioissa touhuamiselle.
Hannu Lusa
? Viikon kysymys ?
? Viikon kysymys ?