Viikko
Kuukausi
6kk
? Viikon kysymys ?
Lapuan Virkiän väkivahva painija Harri Koskela on yhä painista pääsemättömissä. Äskeisenä kesänä hän oli seuraamassa Pariisin olympialaisten painimatseja. Tässä Koskelan kotona Lapualla otetun valokuvan taustakuvassa Koskela kurmoottaa Kamerunin miestä Soulin olympialaisissa vuonna1988. Kuva: Päivi Helakallio-Ranta.
Lapuan Virkiän väkivahva painija Harri Koskela väänsi urmakkaasti olympiahopeaa kreikkalais-roomalaisen painin 90 kilon sarjassa Soulissa vuonna 1988. Koskela oli 90-kiloisissa upeasti myös MM-hopealla vuonna 1990 ja MM-pronssilla vuotta tuota myöhemmin, 1991. EM-kisoista lihaksikas Koskela saalisti kertaalleen pronssia, Tampereella vuonna 1987.
Soulin olympialaisissa Koskela kukisti viisi ensimmäistä vastustajaansa. Vain Bulgarian Atanas Komtsev oli tuolloin Koskelaa kyvykkäämpi. Koskela hävisi finaalin Komtseville luvuin 0-4.
Harri Koskela, 59, oli marraskuun viimeisenä lauantaina monen muun painin arvokisamitalistin kera kutsuvieraana Nurmossa, jossa tuolloin julkistettiin kokkolalaisen urheiluvaikuttaja Jouko Salmelan kirjoittama elämäkertateos olympiakultamitalisti Jouko Salomäestä. Mikä, Harri, oli sinun mielestäsi Jouko Salomäen menestyksen salaisuus:
– Ylilyönneissä Jokke oli tosi vahva. Oli hän toki myös lahjakas ja treenasi ankarasti, Koskela kiteytti.
Jatketaan Harri Koskelasta itsestään. Harrin voimavuosikymmeninä, 1980- ja 1990-luvulla, kykypainijoita oli joka sarjaan useita. Edustustehtäviin pääsystä oli aina ankara kisa.
– Eipä sitä voinut hellittää hetkeksikään. Aina oli joku puhaltamassa niskaan. Silloin alkoi tuntua hyvältä, kun pärjäsin Hannulan Tonille ja Övermarkin Jarmolle, jotka olivat jo mitaleita maailmalta ottaneet, Koskela muisteli.
Koskela oli oivallinen taktikko. Tarkkana ja jopa vähän nuukanakin miehenä hän teki matolla vain sen mitä kulloinkin tehdä piti. Useimmiten se riitti voittoon.
Harri Koskela eli painimisensa joka solullaan - ja paini on laillaan pysynyt yhä miehen mielessä ja kropassa:
– Harri näkee usein sellaista unta, jossa hän on lähdössä painimaan olympialaisiin, ja niihinhän hän usein kykeni pääsemään, Kristiina Koskela, Harrin vaimo, tokaisi.
Olympialaisiin Harri Koskela tosin matkaa yhä, nykyään tosin katsojaksi:
– Äskeisenä kesänä seurasin Pariisin olympialaisia paikan päällä. Meillä oli siellä mukava ryhmä entisiä painijoita, laulaja Eino Gröniä myöten, Koskela kertoi.
Lapuan Virkiän painijat ovat aikuisten sarjoissa saavuttaneet peräti 18 arvokisamitalia. Kuinka paljon omaan painimiseesi toi pontta Virkiän väkevä menneisyys molskimelskeessä?
– Jos nyt totta puhun, niin oikeastaan vain Mikon (Huhtala) arvokisamitaleilla oli minulle merkitystä. En minä niitä aiempien aikojen mitalitilastoja sen kummemmin tutkinut, Harri Koskela totesi.
Paini on kova laji, eikä siitä kolhuitta selviä.
– Nikamakaaren murtuma selässäni ja ylipäätään selkävaivat vaikeuttivat heittojani. Olisin kyllä lyönyt paljon enemmän ja pontevammin, jos olisin terveenä saanut olla. Kipeä selkä tuotti usein omat haasteensa, Koskela mainitsi.
Harri Koskela muisteli taannoin, että puolikkaalla ja ristivyöllä hän sai vastustajiaan taltutettua ainakin vielä silloin, kun hänen selässään ei ollut häikkää.
Kilpailu painin kansainvälisissä tapahtumissa on nykyään tosi kovaa. Kansallinen painiliitto on peräti 180 valtiossa.
– Onhan tästä nyt tosin ennenkin ja usein puhuttu, mutta onhan se niin, että Neuvostoliiton hajoaminen toi aikoinaan kerrallaan yli kymmenen uutta tosi kovaa painimaata, Koskela muistuttaa.
Vaikka Harri Koskela on pesunkestävä painimies, niin hän on löytänyt - myös perheessään olevan ja olleen kiinnostuksen vuoksi - iloa myös yleisurheilusta, koripallosta ja kartingista.
Vuodet ja vuosikymmenet eivät kilpapainin ja kilpapainijoiden suhteen ole olleet veljeksiä. Äskeisen syksyn kreikkalais-roomalaisen painin SM-kisoissa Helsingissä oli ainoastaan 46 osanottajaa.
– Vähiin käy ennen kuin loppuu, Koskela kuittasi.
Hannu Ranta
? Viikon kysymys ?
? Viikon kysymys ?