Viikko
Kuukausi
6kk
? Viikon kysymys ?
Leena Hjelt
@lapuansanomat.fi
Lapua sai Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen vaalissa aluevaltuustoon saman määrän edustajia kuin sillä on ollut kuluneella ensimmäisellä kaudella.
Hyvinvointialueen ylimmässä päättävässä toimielimessä jatkavat kokoomuslaiset Kai Pöntinen, Sami Kuula sekä Helena Lahtinen. Uusina sinne valittiin keskustan Hanna Peräho, Sari Oja-Lipasti ja Esa Rintala.
Lapualaisista Lasse Rajala (kok:) ja Anneli Jäätteenmäki (kesk.) eivät olleet enää ehdokkaina. Riitta Kangasluoma (ps.) ei saanut jatkopestiä toiselle kaudelle, vaan valittiin valtuustoon varajäseneksi.
Aluevaltuustossa on 59 valtuutettua. Siellä puolueista suurin on keskusta, joka kasvatti edustajiaan yhdellä 24:ään. Kokoomus puolestaan menetti yhden paikan, joten sillä on 15 edustajaa. Demarien paikkaluku kasvoi niinikään yhdellä ja on nyt 7. Perussuomalaiset menetti kaksi paikkaa kahdeksasta. Kristillisdemokraateilla on neljä luottamushenkilöä, yksi nykyistä enemmän. Yhdellä eli kahteen kasvoi myös vasemmistoliiton paikkamäärä, vihreät piti ainokaisensa.
Lapualaiset äänestivät aluevaalissa innokkaimmin kokoomusta (35,8) ja toiseksi keskustaa (33.3). Perussuomalaisten äänimäärä nousi edellisestä vaalista 1,7 prosenttia eli 13,8:aan.
Aluevaalien ennakkoäänten perusteella Lapua näytti saavan aluevaltuustoon neljä edustajaa.
Lapualaisten äänestysprosentti oli 55,1, kun se koko hyvinvointialueella oli 53,4. Miehiä aluevaltuustossa on 34 ja naisia 25. Keski-ikä laski 1,2 vuodella ollen nyt 52,9 vuotta.
Kai Pöntinen keräsi ääniä yhteensä 812, Sami Kuula 491, Helena Lahtinen 493 Hanna Peräaho 510 ja Sari Oja-Lipasti 478 ja Esa Rintala 399.
? Viikon kysymys ?
? Viikon kysymys ?