Uu­si yli­op­pi­las Sii­ri Jär­ve­lä piti pu­heen yli­op­pi­las­juh­las­sa.

"Hy­vät yli­op­pi­laat, reh­to­ri, opet­ta­jat, rie­mu­y­li­op­pi­laat ja muu juh­la­vä­ki.

Kai­kel­la on al­ku ja lop­pu. Kun as­tuim­me en­sim­mäi­sen ker­ran lu­ki­on ovis­ta si­sään, tämä juh­la­päi­vä tun­tui vie­lä kau­kai­sel­ta. Sil­ti ai­ka ku­lui no­pe­as­ti. Lu­ki­o­vuo­sien ai­ka­na olem­me ko­ke­neet yh­des­sä pal­jon hie­no­ja het­kiä: mek­ko­jen ki­mal­lus­ta van­ho­jen päi­vä­nä ja kes­ki­tal­ven au­rin­gon­sä­tei­tä penk­ka­ri­a­je­lul­la. Näi­den ko­ho­koh­tien li­säk­si myös ar­ki­sem­mat asi­at, ku­ten kou­lun soh­vil­la vie­te­tyt vä­li­tun­nit jäi­vät mie­leen yh­tä tär­kei­nä kuin juh­lat­kin.

Täl­lai­set yh­tei­set het­ket aut­toi­vat jak­sa­maan sil­loin, kun opis­ke­lu vaa­ti ko­vaa työ­tä ja si­tou­tu­mis­ta. Jo­kai­sen suo­ri­te­tun kurs­sin eteen on teh­ty lu­kui­sia pa­lau­tet­ta­via teh­tä­viä, ryh­mä­töi­tä ja ko­kei­ta. Em­me näh­neet vai­vaa pel­käs­tään eri kurs­se­ja var­ten, vaan sa­mal­la teim­me töi­tä lu­ki­on lo­pus­sa odot­ta­vien yli­op­pi­las­kir­joi­tus­ten eteen. Vaik­ka kir­joi­tuk­siin liit­tyi stres­siä, jän­ni­tys­tä ja pit­kiä päi­viä, nii­den kaut­ta opim­me myös pal­jon it­ses­täm­me.

Uusi ylioppilas Siiri Järvelä piti puheen Lapuan lukion yo-juhlassa. Kuva: Mira Uusihauta-Koivu

Lu­kio ei ole ol­lut vain yleis­si­vis­tä­vän tie­don ke­rää­mis­tä, vaan se on muo­kan­nut meis­tä ajat­te­le­via, kriit­ti­siä ja ute­li­ai­ta nuo­ria. De­ri­voin­nin ja ke­mi­al­lis­ten re­ak­ti­oi­den opet­te­lun ohel­la eri op­pi­ai­neet, ku­ten psy­ko­lo­gia, fi­lo­so­fia ja us­kon­to ovat muo­kan­neet ta­paam­me näh­dä maa­il­maa. Äi­din­kie­len lu­ku­tai­don teh­tä­vät puo­les­taan haas­toi­vat ajat­te­le­maan kriit­ti­ses­ti. Tämä ai­ka on opet­ta­nut myös vas­tuun­kan­toa ja it­se­näi­syyt­tä - val­miuk­sia, joi­ta var­mas­ti tu­lem­me tar­vit­se­maan tu­le­vai­suu­des­sa.

Kai­kel­la on al­ku ja lop­pu. Tä­nään juh­lim­me lu­ki­oa­jan päät­ty­mis­tä, mut­ta sa­mal­la juh­lim­me uu­den al­kua. Osa jat­kaa opin­to­jaan kor­ke­a­kou­luun, toi­sil­la on edes­sä ase­pal­ve­lus ja osa pi­tää vä­li­vuo­den. Toi­vot­ta­vas­ti kui­ten­kin kai­kil­la on het­ki ai­kaa le­väh­tää en­nen uu­sia haas­tei­ta. Vaik­ka tä­män ryh­män tiet läh­te­vät eri suun­tiin, meil­le jää näis­tä vuo­sis­ta pal­jon. To­dis­tuk­sen ja val­ko­la­kin li­säk­si meil­le jää mo­nia muis­to­ja ja ys­tä­vyyk­siä, jot­ka jat­ku­vat lu­ki­on jäl­keen­kin.

Ha­lu­an kiit­tää opet­ta­jia kan­nus­tuk­ses­ta ja kär­si­väl­li­syy­des­tä näi­den vuo­sien ai­ka­na. Kii­tos myös ys­tä­vil­le tu­es­ta ja mo­nis­ta haus­kois­ta, yh­tei­sis­tä het­kis­tä, jot­ka te­ki­vät lu­ki­oa­jas­ta mer­ki­tyk­sel­li­sen. Vai­keis­ta­kin het­kis­tä on ol­lut hel­pom­pi sel­vi­tä, kun ym­pä­ril­lä on ol­lut ih­mi­siä, joi­den kans­sa ne on voi­nut ja­kaa. Lo­puk­si ha­lu­an kiit­tää per­hei­tä ja lä­hei­siä kai­kes­ta saa­dus­ta tu­es­ta, kan­nus­tuk­ses­ta ja us­kos­ta mei­hin myös sil­loin, kun em­me it­se ai­na ole us­ko­neet it­seem­me.

Sii­ri Jär­ve­lä päät­ti pu­heen­sa Pau­la Pii­rai­sen ru­noon:

Kai­kel­la on al­ku ja lop­pu.

Kaik­ki, mitä on sii­nä vä­lis­sä, lie­nee tär­kein­tä.

Har­vem­min elä­mäs­sä on tien­viit­to­ja, ei lä­hes­kään kai­kis­sa ris­teyk­sis­sä.

Saat ereh­tyä, ko­keil­la tois­ta reit­tiä.

Ei­kä si­nun tar­vit­se tie­tää, mikä si­nus­ta tu­lee iso­na.

Ei­vät isot­kaan sitä ai­na tie­dä.

Mut­ta elä­mä kan­taa.

Lai­ta ten­na­rit jal­kaan tai juok­se avo­ja­loin.

Mene koh­ti sitä, joka saa sil­mä­si lois­ta­maan.