Viikko
Kuukausi
6kk
? Viikon kysymys ?
Vanhan Paukun kulttuurialueen parkkipaikka oli täynnä autoja, kun perinteeksi muodostunut Paukun Pöhinät -tapahtuma järjestettiin viime viikon torstaina. Vanhan Paukun toimijat ovat järjestäneet jo useita vuosia putkeen koko perheen maksuttoman tapahtuman, jolla juhlistetaan alueen syyskauden alkua.
Ilmaista ohjelmaa ja syitä alueella piipahtamiselle riitti pitkin päivää. Sukututkija Elina Järvi piti Alajoki-salissa luennon sukututkimukseen liittyen Lapuan kansalaisopiston järjestämänä. Bio Marilyn piti näytöksiä alennettuun hintaan niin lapsille kuin nuorille suunnatuista elokuvista, ja Latomerilaivat kuljetti kävijöitä Lapuanjoen vartta pitkin perinteisillä M/S Koivunlehden opastetuilla risteilyillä.
Lapuan Seudun Ampujat tutustuttivat ihmisiä ilma-aseella ampumiseen ja Lapuan Kuntopiste piti ryhmäliikuntatunnin.
Lapuan Kankurien alennusmyynnin lisäksi alueella oli myös myyntikojuja, joissa paikalliset yrittäjät ja yhdistykset myivät muun muassa kukkakimppuja ja lättyjä kahvin kera.
Suurin ohjelmanumero tapahtumassa oli palkinnonjakotilaisuus, jossa lapualainen rap-artisti Kalle Lahtinen eli Kullervo valittiin vuoden 2024 lapualaiseksi kulttuuriteoksi. Kaupungin hyvinvointilautakunta perusteli valintaansa kuvailemalla Kullervon lapualaisen identiteetin uudistamista ja levittämistä sekä sitä, kuinka hänen kappaleensa ja musiikkivideonsa ovat myös konkreettisesti yhdistäneet paikallisia.
– Varmaan, koska mun teot on kulttuuria, Lahtinen heittää kysyttäessä hänen selitystään kulttuuritekopalkinnon saamiselle.
– Mun musiikki on leveästi Lapua-henkistä. On mageeta saada tunnustusta ja nähdä että niin monet ovat pitäneet biiseistä. Sooloura lähti kasvamaan täältä Lapualta, joten mulle on todella merkittävää, että kotikunnalta saa tällaisen tunnustuksen.
Palkinnonjaon jälkeen Kullervo esitti suosituimpia ja lapualaisimpia kappaleitaan tapahtumassa kävijöille. Varsinkin eturivin nuori kuuntelijakunta lauloi kertosäkeitä räppärin mukana sydämensä kurkusta.
Jenni ja Jussi Koivisto tulivat tapahtumaan lastensa Santun, Sannin ja Elsin tahdosta, jotka halusivat nähdä Kullervon esiintyvän.
– Käytiin katsomassa taidenäyttelyä kirjastossa, ja esityksen jälkeen käydään taidemuseossa, Koivistot kertovat iltansa kulusta.
Myös Ella, Jose ja Milla Rönnlund tulivat äitinsä Mirjamin kanssa katsomaan Kullervoa.
– Keikka oli mahtava, kannatti käydä paikalla, he kertovat.
Nuutti Rinne
? Viikon kysymys ?
? Viikon kysymys ?