Viikko
Kuukausi
6kk
? Viikon kysymys ?
Tänään maanantaina Simpsiönvuori Oy:n toimitusjohtajana aloittanut Sami Kuula sai käydä selvittämässä yhtiön tilannetta kaikille valtuustoryhmälle vuoron perään.
Leena Hjelt
@lapuansanomat.fi
Simpsiönvuori Oy:n toimitusjohtaja vaihtuu. Vajaa vuosi sitten pestin vastaanottanut Mika Andersson lähtee ja väliaikaisesti tehtävää ryhtyi maanantaista alkaen hoitamaan hallituksen puheenjohtaja Sami Kuula. Näin kävi myös edelliselle hallituksen puheenjohtajalle Juha-Pekka Näykille, kun hallitus päätyi vapauttamaan silloisen toimitusjohtajan Markku Turjan tehtävistään.
Sami Kuulan mukaan toimitusjohtajaa ei irtisanottu, vaan sopimus purettiin yhteisellä päätöksellä.
– Mitään dramatiikkaa asiaan ei liity. Tulimme päätelmään, että näillä näkymin työsarka on tehty eikä tämän enempään pysty Mikakaan.
Kuula sanoo tehtävänsä olevan täyspäiväinen – ja hyppäävänsä Titaniciin tarkoituksenaan kuitenkin jollain keinoin pelastaa se.
Eikö ollut jo riittävän hullua ryhtyä heinäkuussa yhtiön puheenjohtajaksi? Kuula naurahtaa olleensa satavarma, että tällainen kysymys tulee.
– Tiedä sitten, onko lääkitys epäonnistunut vai jäänyt lääkkeet ottamatta, hän heittää, mutta vakavoituu.
– Tämänhetkisessä tilanteessa hallitus kuitenkin näki tämän ratkaisun parhaana.
Eli mikä on se tämänhetkinen tilanne?
– Onhan se ollut luettavissa lehdistä ja netistä, että taloustilanne on hankala. Niin se on ollut viime vuodesta lähtien eikä se ole korjaantunut. Teemme kuitenkin hartiavoimin työtä, että Simpsiönvuoren tarina jatkuu.
Simpsiönvuori Oy joutuu pitämään ylimääräisen yhtiökokouksen valitakseen hallitukseen uuden jäsenen. Sen jälkeen hallitus valitsee keskuudestaan uuden puheenjohtajan.
Kuula kertoo johtamansa yhtiön toimittaneen omistajalleen Lapuan kaupunginhallitukselle sen edellyttämät kolme vaihtoehtoa yhtiön pelastamiseksi. Maanantaina hän kävi valtuuston kokouksen alla myös jokaiselle valtuustoryhmälle selvittämässä yhtiönsä tilaa ja tilannetta.
Onko teillä siis kolmaskin vaihtoehto yhtiön kunnallistamisen tai konkurssin lisäksi? Kunnallistaminen tarkoittaisi, että kaupunki ottaisi velat vastatakseen.
Kuula ei avaa ainuttakaan vaihtoehtoa, ja huomauttaa asioista puhutun kaupunginhallituksessakin vain esityslistan kohdassa muut asiat.
– Vaihtoehdot omistajalle on annettu ja jos ne etenevät, niiden kanssa tullaan esiin jossain vaiheessa, hän kuittaa.
Lapuan kaupunki antoi viime keväänä yhtiölle lisäaikaa myöntämiensä lainojen takaisin maksuun ja hyväksyi takaajana POP-pankki Lakeutta tekemään muutokset lainanlyhennyksiin. Yhtiöllä on velkaa pankille noin 2,65 miljoonaa ja kaupungille 1,17 miljoonaa euroa.
Selviättekö te lainoistanne? Kuulan mukaan kuka tahansa osaa laskea, että tulopuolen pitää olla huomattavasti nykyistä isompi.
– Siinä laskutoimituksessa ei tarvitse olla Einstein.
Viiden prosentin korolla laskettuna jo pelkästään lainojen hoitokulut vuodessa ovat liki 200 000 euroa. Yhtiön tulot puolestaan ovat hyvinäkin vuosina vaihdelleet 100 000 eurosta 200 000 euroon. Onko yhtiö pystynyt maksamaan lainojensa korot?
Kuula ei anna tarkkaa lukemaa korkokuluista, mutta vastaa kysymykseen.
– Toimitusjohtajan mukaan kaikki on kuitenkin hoidettu.
Edellinen Simpsiönvuori Oy:n hallitus teki viime kevään aikana yhtiössä sopeuttamistoimia. Muun muassa henkilöstöä on vähennetty niin, että sitä on tällä hetkellä toimitusjohtajan lisäksi yksi vastaamassa alamäkipyöräilystä, ravintola Kerkkä puolestaan työllistää kaksi.
Kuula ei ota kantaa ravintolan taloustilanteeseen. Hän myöntää kesän olleen hiljaista aikaa, mutta syksy näyttää hyvältä ja lupaavalta.
– Varauskalenteri on hyvällä mallilla syys-, loka- ja marraskuun osalta. Ykkösprioriteettimme on saada sinne tilaisuuksia ja tapahtumia.
Toinen ykkösprioriteetti on avata rinteet myös ensi talvena. Uuden toimitusjohtajan mukaan keinoja on ja suunnitelmat ovat valmiina, mutta niitä "ei kannata avata tässä vaiheessa".
Simpsiö myi viime viikonloppuna tarjoushinnalla sadan kappaleen erän kausilippuja ja mainostaa nyt sivuillaan uuden kampanjan olevan tulossa. Voivatko lippuja ostavat luottaa, että Simpsiöllä lasketaan ensi talvena?
– Todellakin. En näe mitään pelonaihetta. Jos ongelmakohtia tulee, ostetut kortit maksetaan ensimmäisenä kassasta, Kuula lupaa.
Mika Andersson toivoo yhtiön tiedotteessa asioiden kehittymistä positiiviseen suuntaan.
– Simpsiö on upea paikka, jolla on edelleen kaikki mahdollisuudet kasvaa vision mukaisesti ympärivuotiseksi vapaa-ajankeskukseksi. Alueen luonto,- elämys- ja ravintolapalvelut ovat vertaansa vailla ja niillä on sekä paikallista että laajempaa arvoa matkailijoiden silmissä.
? Viikon kysymys ?
? Viikon kysymys ?