Viikko
Kuukausi
6kk
? Viikon kysymys ?
Mira Uusihauta-Koivu
@lapuansanomat.fi
Hellanmaassa Puhdontiellä kärähti viljankuivaamossa tiistaina iltapäivällä neljän jälkeen. Kuivaamo oli ollut käytössä ja omistaja oli huomannut savua ja teki hälytyksen. Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitoksen väki kävi tutkimassa tilannetta, koneet sammutettiin ja palo saatiin sammutettua ennen kuin sattui pahempaa. Henkilövahinkoja ei tullut. Pelastuspäällikkö Ville kultalahti kertoo, että iso työ oli siinä, että kuivaamosta jouduttiin tyhjentämään viljat.
Kuivaajia käytetään lyhyt aika vuodessa ja Kultalahti muistuttaakin, että on tärkeää tarkistaa ennen kuivausaikaa, että kaikki laitteet ovat kunnossa. Se ei silti aina auta ja tilanteita sattuu.
– Tämä oli nyt jo kolmas kuivaamopalo tässä Etelä-Pohjanmaan alueella lyhyessä ajassa, joten nyt toki on tälläiseen mahdollisuudet, kun kuivaajia käytetään paljon. Onneksi ne ovat usein erillisiä rakennuksia, joten leviämisen mahdollisuus on aika pieni.
? Viikon kysymys ?
? Viikon kysymys ?