Viikko
Kuukausi
6kk
? Viikon kysymys ?
Kannuksessa ravattiin elokuun viimeisenä päivänä kesäravien tahtiin, missä yleisöä oli saapunut mukavasti radan varteen kannustamaan.
Sari ja Juhani Kärjen kasvattama sekä omistama Viinun Kukka oli lähdössään vailla vastusta, kun Eelis Murtolan ohjastama Viinun Vistin jälkeläinen ravasi keulapaikalta helppoon voittoon. Juhani Kärjen valmentama Viinun Kukka oli kärkipaikalla todella menevän oloinen lisäten loppua kohti matkavauhtia, mihin vastustajat eivät millään pystyneet vastaamaan yhtä lukuun ottamatta.
Olli Sarkarannan ohjastama Firenne lähti maalisuoralla haastamaan Hirvijoen tammaa, pian kuitenkin Firenne repesi laukalle, minkä jälkeen Eeliksellä oli paineeton tila tuoda Viinun Kukka voittajana maaliin ajalla 1.30,8/2080m.
Viinun Kukan voitto oli valmentaja Juhani Kärjen tilastossa 55. Startteja Kärjen valmennuksesta on kisattu reilu 500. kertaa, joten hyvällä prosentilla Hirvijoen treenari laskoo.
Akseli Tuomaala Vermoon lainakuskiksi
Helsingin Vermoon hälytettiin lainakuskiksi viime keskiviikkona Akseli Tuomaala, kun Hännisten perheen tyttö oli loukannut jalkaansa. Niinpä äitee Luisa ja Akseli Tuomaala lähtivät kohti Vermoa Härmän Antti Ala-Rantalan kyydissä.
Akselin ajama poni Oo Sole Mio lähti matkaan kaukaa 120 metrin takamatkalta. Maalissa poni oli upeasti kuudes kovalla 2.31,1 ajalla.
Toni Salo
? Viikon kysymys ?
? Viikon kysymys ?