Viikko
Kuukausi
6kk
? Viikon kysymys ?
Virkiän maratoonari Matti Taini ja Kauhajärven Töpinän pitkien matkojen hiihtäjä Janne Salonpää valtasivat kakkos- ja kolmossijan 865 metriä nousua käsittäneessä 26 kilometrin polkujuoksussa lauantaina Jämsän Himoksella.
Lapualaiskaksikko merkkautti ajoikseen 2.17.41 ja 2.22.10 ja joutui tunnustamaan paremmakseen nipin napin kaksi tuntia alittaneen maamme eturivin polkutykkeihin kuuluvan Eetu Nordmanin.
Aiemmin pari kertaa matkan voittanut Taini otti kakkossijan haltuunsa alusta lähtien ja piti sen maaliin saakka.
– Aloitin tosi maltilla ja huomasin, että Eetulla (Nordman) oli heti vahva askel ylämäkeen.
Vasta kolmatta kertaa poluilla kilpaa juossut Salonpää nousi viimeisellä 3,5 kilometrillä viidenneltä sijalta kolmanneksi.
– Kun lopussa oli hyvin voimia jäljellä, käytin niitä ja ohitin pari kaveria, vaikka pahalta tuntui.
Kummallakin oli varsin hyvät pohjat lähteä matkaan, sillä Taini verrytteli tunnin verran poluilla ja Salonpää lykki kolme tuntia rullilla.
– Tämä juoksu oli hyvä harjoitus, kun starttaan muutaman viikon päästä maratonille, totesi Taini.
– Polkujuoksu on hiihtäjälle parasta treeniä, kun haluan parantaa 11. sijaa maailman pisimmässä 230 kilometrin hiihtokilpailussa eli Nordenskiöldsloppetissa Ruotsin Jokkmokkissa, vakuutti Salonpää.
42-vuotias Taini on kilpaillut jo useamman vuoden aina silloin tällöin poluilla, mutta 48-vuotias Salonpää on vasta nyt löytänyt polut ja pitää polkujuoksua mäkisessä maastossa rankkana lajina.
VOITTOKIN oli Lapualle tuomisina Himokselta, sillä Virkiän 11-vuotias Matias Taini oli nopein 220 metriä nousua käsittävällä miesten 7 kilometrillä.
– Aluksi juoksin kärjen mukaan. Kun siirryin kärkeen ja lisäsin vauhtia, muut jäivät aika pian.
Toisen polven juoksija kirkasti viimevuotisen neljännen sijansa ajalla 43.04, mikä oli puoli minuuttia parempi aika kuin viime vuonna.
– Aika olisi ollut vieläkin parempi, ellen olisi kaatunut alamäessä.
Kolmannen kerran 7 kilometriä juossut Matias suunnitteli juoksevansa ensi vuonna enemmän nousua käsittävän 11 kilometrin matkan.
Perjantai-illan lasten juoksussa Matiaksen isosisko Noora oli toinen 14-vuotiaiden tyttöjen sarjassa ja Matias kolmas 12-vuotiaiden poikien sarjassa.
JT
? Viikon kysymys ?
? Viikon kysymys ?