Viikko
Kuukausi
6kk
? Viikon kysymys ?
piia ylisalmi
Minna Vainionpää
@lapuansanomat.fi
Koululaisten kesäloma alkoi, mutta mitä tekevät alakouluikäiset nyt yksin kotona?
Tämä viikko on ensimmäinen, jolloin koulut ovat kesälomalla. Lapsille se on odotettu vapauden ja ulkoleikkien aikaa, ainakin ajatuksen tasolla. Käytännössä tilanne on monessa perheessä kaikkea muuta kuin huoleton. Monet alakouluikäiset jäävät yksin kotiin, kun vanhemmat ovat töissä. Kaikilla ei ole isovanhempia, naapuria tai muuta tukiverkostoa, jonka kanssa arjen aikatauluja voisi jakaa. Eikä kaikilla työpaikoilla ole mahdollisuutta vaikuttaa kesäloman ajankohtaan tai tehdä etätyötä. Yhtälö on vaikea. Pienelle lapselle päivittäinen yksinolo voi tuntua pitkältä ja turvattomalta. Yksinäinen kesäpäivä kotona kuluu helposti ruudun äärellä, mutta pelikonsoli ei korvaa seuraa. Lapset tarvitsevat leikkiä ja liikuntaa yhdessä muiden kanssa.
Lapualla on tarjolla jotain kesätoimintaa lapsille, mutta riittääkö se ja tavoittaako oikeat perheet? Esimerkiksi Lapua Seura järjestää heinäkuussa Ränkimäen museoalueella odotetun kahden viikon mittaisen perinneleikkitapahtuman, jossa lapset kokoontuvat leikkimään muutamaksi tunniksi päivittäin. Se on mukavaa matalan kynnyksen kesätekemisestä ja tuo rytmiä päiviin mutta se ei yksin ratkaise yksin olemisen ongelmaa. Myös kaupungin liikuntapalveluiden järjestämät uimakoulut tarjoavat alakouluikäisille liikunnallista ja ohjattua tekemistä kesäpäiviin.
Voisiko Lapualle kehittää uudenlaisen kesätoimintamallin, josta esimerkkiä voisivat ottaa muutkin. Kunta, yhdistykset, seurakunta ja yritykset voisivat miettiä, miten esimerkiksi koulujen tiloja ja -pihoja, nuorisoseuroja tai urheilukenttiä voitaisiin hyödyntää ohjattuun toimintaan monipuolisemmin lasten hyväksi. Tärkeintä olisi, että kesätoiminta olisi helposti saavutettavaa, edullista tai maksutonta, ja erityisesti suunnattu niille lapsille, joilla ei ole muuta kesätekemistä. Sillä vaikka me aikuiset tiedämme, että joskus on hyvä vain olla ja tylsistyäkin, ei alakoululaisen yksinäinen arkipäivä ilman turvallista aikuista ole kenellekään ideaali lähtökohta kesälle.
? Viikon kysymys ?
? Viikon kysymys ?