Viikko
Kuukausi
6kk
? Viikon kysymys ?
Leena Hjelt
@lapuansanomat.fi
Eri puolille maata ja niin myös Lapualle suunnitellaan hurjaa vauhtia massiivisia energiainvestointeja vastaamaan loputtomalta tuntuvaan energiantarpeen kasvuun. Lapualla Heininevalle rakennetaan parhaillaan jättimäistä aurinkovoimalaa, jonka tuottama sähkö pitäisi saada kaupalliseen käyttöön ensi vuonna. Vastaavan suuruiseksi suunniteltu aurinkovoimala Kampinnevalla odottaa kantaverkkoyhtiö Fingridin päätöksiä.
Yksi monista on enimmäkseen Lapuan maille ja huomattavasti pienemmältä osin Seinäjoen puolelle Lamminnevalle piirretty tuulivoimapuisto.
Fortumin suunnitteleman hankkeen koosta kielii jo sekin, että sille edellytettiin tehtävän lainmukainen ympäristövaikutusten arviointi. Vastikään valmistunut arviointiselostus pitää sisällään liki 500 sivun edestä painavaa asiaa. Noin 35 myllyn kokonaisuutta ja sen vaikutuksia on maastotutkimuksista ja luontoselvityksistä lähtien sekä asukaskyselyin tutkittu 18 ammattilaisen voimin.
Samaan aikaan Fortumin hankkeen kanssa etenee myös Lapuan Lamminnevan tuulivoimapuiston osayleiskaava, joka on luonnosvaiheessa.
Tuulimyllyjen elinkaaren aikana Lapuan kaupungin on laskettu muun muassa keräävän noin 40 miljoonan edestä verohyötyjä. Minkä arvon – ja itseisarvon – me annamme luonnolle, sille, että sääksellä säilyvät elinolot Lamminnevalla ja viitasammakolla lisääntymisalueet? Entä metsälle itsessään, sen hiilinielulle ja sen ihmiselle suomille terveysvaikutuksille? Mikä on arvo sille, että ihmisen lähiympäristössä tai edes näkökentässä eivät pyöri 300 metrin korkeuteen ulottuvat, tuulta halkovat jättimäiset rakennelmat välkkeineen, meluineen, äänineen?
Erilaisille ympäristövaikutuksille tavataan asettaa ohje- ja raja-arvoja. Lamminnevallakin on laskettu, etteivät terveyteen vaikuttavat raja-arvot ylity. Tähänkö pitäisi yksittäisen ihmisen luottaa?
Nyt on paras aika vaikuttaa, koska vaalit ovat tulossa. Uudet valtuutetut voivat vaikka olla samaa mieltä kuin valtuutetut Ilmajoella: ei tuulimyllyjä kolmea kilometriä lähemmäksi asutuksesta.
? Viikon kysymys ?
? Viikon kysymys ?