Viikko
Kuukausi
6kk
? Viikon kysymys ?
piia ylisalmi
Minna Vainionpää
@lapuansanomat.fi
Perinteinen juhannus maistuu grilliruualle, tuoksuu koivulle, näyttää siniseltä taivaalta ja kuulostaa lintujen laululta. Se on monelle hetki rauhoittua, pysähtyä laiturin nokkaan, viipyillä hyvän kirjan parissa tai vain olla hetki tekemättä mitään.
Tässä ajassa, jossa arki on monella täynnä kiirettä ja ruutuaikaa, juhannus on odotettu mahdollisuus irrottautua ja palata perusasioiden äärelle, luontoon, läheisiin ja omiin ajatuksiin, muutamaksi pidemmäksi hetkeksi.
Lapualta ei välttämättä tarvitse suunnata merta edemmäksi kalaan. Meillä pääsee lomatunnelmaan jokirantojen kävelyreiteillä ja rantamaisemissa, Alajoen lakeusmaisemissa, Jokilaakson matkailupuutarhan ainutlaatuisessa ympäristössä, Paukun kulttuurihistoriallisessa miljöössä tai hiljaisilla metsäpoluilla Simpsiöllä. Vapaa-ajan ja arjen hyvinvointia voi rakentaa helposti monissa eri paikoissa oman mielenkiinnon mukaan.
Oletteko jo pyöräilleet Lapualla vaikkapa seitsemän sillan lenkin? Lapualla on kauniita, joen ylittäviä siltoja useita. Reitti voisi alkaa Jokilaakson matkailupuutarhasta, kulkea Pyhälahden sillan yli Vanhaan Paukkuun kohti Hourunkosken ja Karhuntien siltoja, Lankilankoskea, Koskikylää ja Alanurmoa. Takaisin voisi palata Riipisen sillan tai Poutun riippusillan kautta. Reitin voi valita oman kunnon ja innon mukaan.
Reittien varrelle osuu kulttuuria, historiaa, luontoa ja aitoa lapualaista tunnelmaa. Kotikaupunki esittäytyy uudesta näkökulmasta, joten kannattaa myös pysähtyä katselemaan maisemia. Parhaat hetket syntyvät usein juuri silloin, kun hetkeksi pysähtyy.
Hyvää juhannusta jokaiselle, rauhallista, raikasta ja juuri sinulle sopivaa!
? Viikon kysymys ?
? Viikon kysymys ?