Ne­li­a­pi­lan muo­dos­ta­vat tai­de, työ­te­ra­pia, kiin­teis­töt ja kir­jat. Kir­ja on api­lan­leh­dis­tä se nel­jäs ja tuo­rein.

Ava­taan­pa tuo­ta vä­hän, re­päis­tään api­lan­leh­ti ker­ral­laan. En­sim­mäi­nen api­lan­leh­ti on, kun vuo­si­kym­me­nien ajan olem­me saa­neet näh­dä kuin­ka Panu Hem­min­ki maa­laa uut­te­ras­ti sur­re­a­lis­tis­sä­vyt­tei­siä tau­lu­ja. Ku­va­tai­tei­li­ja­na hän on mo­nien työ­teh­tä­vien­sä ver­tai­lus­sa kaik­kein tun­ne­tuin. Api­lan­leh­ti kak­si: Hem­min­ki on kou­lut­tau­tu­nut psy­ko­te­ra­peu­tik­si ja per­he­neu­vo­jan töi­tä hän on jo eh­ti­nyt teh­dä. Api­lan­leh­ti kol­me: Panu Hem­min­ki on vuo­sien ai­ka­na vuok­ran­nut eri­lai­sia kiin­teis­tö­jä, ai­na en­ti­sen kau­pun­gin­joh­ta­ja Kim­mo Kart­tu­sen mui­nais­ta oma­ko­ti­ta­loa myö­ten. It­se asi­as­sa Hem­min­gin vuok­raus­koh­teet ei­vät ole vain kiin­teis­tö­jä, hän vuok­raa kaik­kea mitä suin­kin vain on vuok­rat­ta­vis­sa: muut­to­au­toa, ruo­hon­leik­ku­rei­ta, pol­ku­pyö­riä, jää­kaap­pe­ja, työ­ka­lu­ja - niin, ja tie­ten­kin: tau­lu­ja!

Api­lan­leh­ti nel­jä: Panu Hem­min­gil­tä il­mes­tyi het­ki sit­ten kir­ja, Va­paus on lin­nun väri. Se on seik­kai­lu­ker­to­mus ja kas­vu­ta­ri­na. Kir­jo­ja Hem­min­ki ai­koo kir­joit­taa myös tu­le­vai­suu­des­sa.

Men­nään­pä maa­laa­mi­seen. Mikä maa­laa­mi­ses­sa on upein­ta, Panu Hem­min­ki?

– On mah­ta­vaa, kun saa si­säi­set näyt jol­lain­lail­la to­teu­tet­tua kan­kaal­le, hän sa­noo.

Panu Hem­min­ki maa­laa moni-il­mei­ses­ti ja mo­ni­puo­li­ses­ti. Hän maa­laa sur­re­a­lis­tis­ten tai­de­töi­den li­säk­si myös muun mu­as­sa nai­vis­ti­sia ja abst­rak­te­ja maa­lauk­sia. Hem­min­gin mu­kaan maa­lausp­ro­ses­sin al­ku­vai­hees­sa ta­paa ol­la ide­oi­ta, in­tui­ti­o­ta ja ins­pi­raa­ti­o­ta. Lop­pu­vai­hees­sa usein vain ko­vaa ja ar­mo­ton­ta työn­te­koa.

Panu Hem­min­gin ku­va­tai­teel­li­ses­sa ja kir­jal­li­ses­sa maa­il­mas­sa on riit­tä­väs­ti omaa. Hän kui­ten­kin myön­tää esi­ku­vien tie­tyn voi­man: maa­laa­mi­ses­sa hä­nen erään­lai­sia ido­lei­taan ovat ol­leet Sal­va­dor Dali, Rene Mag­rit­te ja Paul Klee. Kir­jal­li­suu­des­ta hän poi­mii erään­lai­sik­si esi­ku­vik­seen Ge­or­ge Or­wel­lin ja Ric­hard Bac­hin.

Mot­to­naan Panu Hem­min­ki pi­tää Al­bert Eins­tei­nin to­te­a­mus­ta. Se kuu­luu näin:

– Mie­li­ku­vi­tus on tie­toa tär­ke­äm­pi.

Panu Hem­min­gin esi­kois­te­os, Va­paus on lin­nun väri, on seik­kai­lu­ker­to­mus haas­ta­van alun elä­mäs­sään saa­nees­ta kot­ta­rai­ses­ta. Lin­nun­poi­ka­nen mei­naa kom­pas­tua myr­kyl­li­seen läh­tö­ti­lan­tee­seen­sa, jos­kin py­ris­te­lee vai­keuk­sien ja vaih­te­le­vien ti­lan­tei­den kaut­ta yh­des­sä par­ven kera suu­riin tun­tei­siin ja seik­kai­lui­hin. Sa­mal­la kir­ja on eläin­faa­be­li va­lin­nois­ta, ryh­mään kuu­lu­mi­ses­ta, kiin­ty­myk­ses­tä, pär­jää­mi­ses­tä ja sy­väs­tä yh­tey­des­tä.

– Par­vi­ä­ly on mer­kit­tä­vä asia, Hem­min­ki muis­tut­taa.

Kuin­ka ker­naas­ti kul­jet maa­il­mal­la, ja jos kul­jet, niin mis­sä mie­luus­ti?

– Mie­lel­lä­ni me­nen Ita­li­aan, esi­mer­kik­si Ve­net­si­aan, Bo­log­naan tai Fi­ren­zeen sin­ne. Nois­sa pai­kois­sa myös maa­lauk­si­a­ni on ol­lut esil­lä.

Tai­de­töi­tään on ol­lut tois­tu­vas­ti kat­sot­ta­va­na eri puo­lil­la Eu­roop­paa. To­sin hä­nen tai­det­taan on pääs­ty nä­ke­mään myös Ja­pa­nis­sa.

Sur­re­a­lis­min ja unien vä­lil­le on näh­ty ja löy­det­ty yh­tä­läi­syyt­tä. Mil­lai­nen uni­maa­il­ma si­nul­la on, Panu Hem­min­ki?

– On­han se ai­ka vä­ri­käs. Ja ai­na vaan vä­reil­tään voi­mak­kaam­mak­si se tu­lee. Huo­maan myös mo­nia asi­oi­ta kä­sit­te­le­vä­ni vä­rei­nä.

Hem­min­ki on usein kii­rei­nen ja työ­te­li­äs, hän ker­too nyt tä­hän sen, mikä an­taa hä­nel­lä voi­maa jak­sa­mi­seen.

– Ih­mis­suh­teet ja ih­mis­ten koh­taa­mi­nen.

Panu Hem­min­ki to­si­aan kuu­luu hei­hin, joil­la ai­na pi­tää ol­la pal­jon ja mo­ni­puo­lis­ta te­ke­mis­tä. Sel­lai­sia ih­mi­siä eh­ken löy­tää maas­tam­me useim­mi­ten Ete­lä-Poh­jan­maal­ta. To­det­tu ja näh­ty on, et­tä Ete­lä-Poh­jan­maal­la hy­vin mo­nil­la on ly­hyt (työ)mat­ka tuu­mas­ta toi­meen.

Han­nu Ran­ta