Suo­ma­lai­ses­sa pu­he­kie­les­sä elää van­ha sa­non­ta: Yrit­tä­nyt­tä ei lai­te­ta. Se on lau­se, jon­ka moni meis­tä on kuul­lut jo lap­se­na. Sen mer­ki­tys on ol­lut loh­dul­li­nen – jos yri­tät par­haa­si, epä­on­nis­tu­mi­nen­kaan ei ole hä­peä. Sil­ti huo­maan miet­ti­vä­ni, et­tä sa­non­nas­sa pii­lee pal­jon sy­vem­pi vii­saus kuin en­si kuu­le­mal­ta ym­mär­tää.

Eläm­me ajas­sa, jos­sa on­nis­tu­mi­sia mi­ta­taan nu­me­roil­la, tu­lok­sil­la ja saa­vu­tuk­sil­la. Ar­vos­tam­me voit­ta­jia, kas­vua ja te­hok­kuut­ta. Har­vem­min py­säh­dym­me ky­sy­mään, mitä oli­si ta­pah­tu­nut il­man nii­tä roh­kei­ta ih­mi­siä, jot­ka us­kal­si­vat yrit­tää en­sin. Jo­kai­sen on­nis­tu­mi­sen ta­ka­na on ol­lut jouk­ko yri­tyk­siä, epä­var­muut­ta ja jos­kus myös epä­on­nis­tu­mi­sia.

Juu­ri täs­sä koh­taa van­ha sa­non­ta koh­taa si­säi­sen yrit­tä­jyy­den.

Si­säi­nen yrit­tä­jyys ei tar­koi­ta omaa yri­tys­tä tai toi­mi­ni­meä. Se tar­koit­taa asen­net­ta. Ha­lua ke­hit­tää, vas­ta­ta haas­tei­siin ja ot­taa vas­tuu­ta sil­loin­kin, kun ku­kaan ei käs­ke. Se on ky­kyä näh­dä mah­dol­li­suus siel­lä, mis­sä muut nä­ke­vät on­gel­man. Si­säi­ses­ti yrit­tä­jä­mäi­nen ih­mi­nen ei odo­ta täy­del­li­siä olo­suh­tei­ta, vaan läh­tee liik­keel­le käy­tet­tä­vis­sä ole­vil­la re­surs­seil­la.

Mut­ta si­säi­nen yrit­tä­jyys vaa­tii yh­den asi­an ylit­se mui­den: lu­van yrit­tää.

Lii­an usein työ­yh­tei­söis­sä ja or­ga­ni­saa­ti­ois­sa pu­hum­me ke­hit­tä­mi­ses­tä, in­no­vaa­ti­ois­ta ja roh­keu­des­ta. Sa­mal­la kui­ten­kin pel­kääm­me vir­hei­tä. Ha­lu­am­me uu­sia avauk­sia, mut­ta em­me hy­väk­sy sitä, et­tä kaik­ki ko­kei­lut ei­vät joh­da me­nes­tyk­seen. Näin syn­tyy ris­ti­rii­ta. Ih­mi­sil­tä odo­te­taan yrit­tä­jä­mäis­tä toi­min­taa, mut­ta epä­on­nis­tu­mi­sel­le ei jä­te­tä ti­laa.

Sil­loin van­ha kan­san­vii­saus on ajan­koh­tai­sem­pi kuin kos­kaan.

Jos to­del­la us­kom­me, et­tä yrit­tä­nyt­tä ei lai­te­ta, mei­dän pi­täi­si ar­vos­taa myös kes­ke­ne­räi­siä yri­tyk­siä. Han­ke­ha­ke­mus­ta, joka ei saa­nut ra­hoi­tus­ta. Ke­hit­tä­mi­si­de­aa, joka ei kan­ta­nut. Pro­jek­tia, joka ei saa­vut­ta­nut kaik­kia ta­voit­tei­taan. Niis­sä­kin on ta­pah­tu­nut jo­ta­kin ar­vo­kas­ta: op­pi­mis­ta.

Olen huo­man­nut, et­tä elä­mäs­sä kaik­kein mer­kit­tä­vim­mät asi­at ei­vät ai­na syn­ny en­sim­mäi­ses­tä on­nis­tu­mi­ses­ta. Ne syn­ty­vät sii­tä, et­tä joku us­kal­taa yrit­tää vie­lä ker­ran. Ja vie­lä ker­ran. Si­säi­nen yrit­tä­jyys ei ole niin­kään ky­kyä on­nis­tua kuin ky­kyä jat­kaa eteen­päin epä­var­muu­des­ta huo­li­mat­ta.

Tämä kos­kee myös alu­ei­den ke­hit­tä­mis­tä. Maa­seu­tu ei ole kos­kaan ra­ken­tu­nut nii­den ih­mis­ten va­raan, jot­ka ovat odot­ta­neet täy­del­li­siä olo­suh­tei­ta. Se on ra­ken­tu­nut nii­den va­raan, jot­ka ovat us­kal­ta­neet ko­keil­la, käyn­nis­tää yh­dis­tyk­sen, pe­rus­taa yri­tyk­sen, ha­kea han­ket­ta tai jär­jes­tää ta­pah­tu­man il­man ta­kei­ta me­nes­tyk­ses­tä. Moni aloi­te ei ole joh­ta­nut toi­vot­tuun lop­pu­tu­lok­seen, mut­ta jo­kai­nen on jät­tä­nyt jäl­jen yh­tei­söön­sä.

Eh­kä juu­ri sik­si pi­dän sa­non­nas­ta niin pal­jon. Se muis­tut­taa, et­tä ih­mi­sen ar­voa ei voi mi­ta­ta ai­no­as­taan saa­vu­tuk­sil­la. Ar­voa on myös roh­keu­des­sa. Sii­nä het­kes­sä, kun päät­tää as­tua eteen­päin tie­tä­mät­tä var­mas­ti, mi­ten käy.

Yrit­tä­nyt­tä ei lai­te­ta.

Se ei ole pelk­kä loh­du­tus epä­on­nis­tu­neel­le. Se on kan­nus­tus meil­le kai­kil­le. Se on muis­tu­tus sii­tä, et­tä ke­hi­tys syn­tyy ih­mi­sis­tä, jot­ka us­kal­ta­vat ot­taa en­sim­mäi­sen as­ke­leen. Ja juu­ri sii­nä asuu si­säi­sen yrit­tä­jyy­den to­del­li­nen ydin: ei var­muu­des­sa on­nis­tu­mi­ses­ta, vaan roh­keu­des­sa yrit­tää.

Mer­vi Nie­mi-Huh­dan­pää
toi­min­nan­joh­ta­ja
Ai­sa­pa­ri