Viikko
Kuukausi
6kk
Facebookissa
Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue on ollut tämän syksyn valtion holhouksessa. Hyvinvointialueen ja ministeriöiden edustajista koostuva arviointiryhmä vetää tiukkaa linjaa: palveluverkkoa, kuten sosiaali- ja terveyskeskuksia pitää karsia alueella entisestään.
Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen arviointiryhmä on kokoustanut kolmannen kerran käsitellen laajasti alueen terveyspalvelujen kokonaisuutta, myös vuodeosastoverkkoa.
Arviointiryhmä koostuu hyvinvointialueen ja ministeriöiden edustajista. Se kokoontui elokuun loppupuolella ensimmäisen kerran. Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue joutui valtion holhoukseen talouden takia. Nyt on tavoite saada talous tasapainoon ja pysyä itsenäisenä alueena.
Arviointiryhmä pitää hyvinvointialueen jo tekemiä toimenpiteitä oikeansuuntaisina, kuten sitä, että tilojen määrää on pystytty merkittävästi vähentämään.
Ryhmä kuitenkin toteaa, että on välttämätöntä tehdä uusi palveluverkkosuunnitelma, jossa sosiaali- ja terveyskeskusten ja muiden toimipaikkojen määrää edelleen merkittävästi karsitaan.
Arviointiryhmä käsittelee palveluverkon kokonaisuutta seuraavassa kokouksessaan ja antaa tarvittavat toimenpide-ehdotukset ja suositukset.
– Sosiaali- ja terveyspalveluiden palveluverkko on syytä käsitellä samassa kokonaisuudessa, koska palvelut ovat integroituja. Näin ollen konkreettiset toimenpide-ehdotukset tulevat, kun sosiaalipalvelujenkin kokonaisuus on arvioitu, hyvinvointialuejohtaja Tero Järvinen taustoittaa.
– Oleellista on suhteuttaa kehittämismahdollisuudet ja tarpeet talouden realiteetteihin, hän lisää.
Arviointiryhmä esittää, että hyvinvointialue uudistaa mahdollisimman pikaisesti aluevaltuuston viime helmikuussa tekemän päätöksen vuodeosastoverkon supistamisesta. Siinä päätettiin myös Lapuan vuodeosaston sulkemisesta.
Arviointiryhmä esittää, että vuodeosastopaikkoja vähennetään edelleen ja etävastaanottojen osuutta lisätään. Vahva suositus alueelle on myös ruveta tekemään toimia iäkkäiden perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon, kotiin annettavien palveluiden ja asumispalveluiden hoitoketjujen parantamiseksi. Myös lasten ja nuorten palveluiden toteutumiseen kehotetaan kiinnittämään huomiota.
– Julkisen talouden yleisten näkymien valossa meidän tulee varautua myös koko hyvinvointialuetalouden rahoituskehityksen heikkenemiseen lähivuosina, arviointiryhmän puheenjohtaja Jyrki Myllyvirta toteaa.