La­pu­an Se­dus­ta val­mis­tu­vat opis­ke­li­jat pi­ti­vät juh­la­pu­heen, jul­kai­sem­me sen täs­sä ko­ko­nai­suu­des­saan.

Hy­vät juh­la­vie­raat, opet­ta­jat, reh­to­ri, muu hen­ki­lö­kun­ta sekä tie­tys­ti tär­keim­pä­nä me opis­ke­li­jat,

Tä­nään py­säh­dym­me het­keen, jota olem­me odot­ta­neet. Het­keen, joka on tär­keä etap­pi mei­dän jo­kai­sen elä­mäs­sä. Tä­nään juh­lim­me työ­tä, kas­vua, op­pi­mis­ta ja en­nen kaik­kea sitä mat­kaa, jon­ka olem­me yh­des­sä kul­ke­neet.

Kun aloi­tim­me opin­tom­me Se­dus­sa, moni meis­tä ei tien­nyt tar­kal­leen, mitä tu­le­vai­suus tuo tul­les­saan. Osa tuli tän­ne unel­ma jo kirk­kaa­na mie­les­sään, osa et­si­mään suun­taa. Vuo­sien ai­ka­na olem­me kui­ten­kin op­pi­neet enem­män kuin vain am­mat­ti­tai­toa. Olem­me koh­dan­neet pal­jon haas­tei­ta, se­lät­tä­neet epä­var­muut­ta, mut­ta on­nek­si myös ko­ke­neet on­nis­tu­mi­sen het­kiä, jot­ka kan­ta­vat pit­käl­le tu­le­vai­suu­teen.

Sedun juhlassa opiskelijoiden puheen pitivät lähihoitajiksi valmistuneet Jenni Aho ja Ronja Kangasmetsä. Kuva: Minna Vainionpää

Sedu ei ole ol­lut meil­le vain op­pi­lai­tos. Se on ol­lut paik­ka, jos­sa olem­me ko­ke­neet on­nis­tu­mi­sia, mut­ta myös opit­tu vir­hei­den kaut­ta. To­del­li­suu­des­sa olem­me kui­ten­kin usein saa­pu­neet pai­kal­le ta­paa­maan ys­tä­vi­äm­me — ja sii­nä si­vus­sa eh­kä vä­hän opis­ke­le­maan­kin. Mat­kaan on mah­tu­nut ai­kai­sia aa­mu­ja, vii­me het­ken de­ad­li­ne­ja, työs­sä­op­pi­mis­ta uu­sis­sa ym­pä­ris­töis­sä sekä het­kiä, jol­loin olem­me ylit­tä­neet it­sem­me.

Tä­nään voim­me kat­soa taak­se­päin ar­vos­tuk­sel­la te­ke­määm­me työ­tä ja ko­ke­maam­me mat­kaa. Jo­kai­nen suo­ri­tet­tu tut­kin­non osa, jo­kai­nen työs­sä­op­pi­mis­jak­so ja jo­kai­nen yh­tei­nen pro­jek­ti on ol­lut as­kel koh­ti tätä juh­la­het­keä. Jo­kai­nen meis­tä on kul­ke­nut oman pol­kun­sa – eri aloil­la, eri taus­tois­ta, eri unel­mil­la, mut­ta nyt mei­dät yh­dis­tää sama saa­vu­tus: olem­me val­mis­tu­neet.

Täy­tyy myön­tää, et­tä pai­koit­tain opis­ke­lu Se­dus­sa on ol­lut ran­kem­paa teil­le opet­ta­jil­le, kuin meil­le op­pi­lail­le. On ol­lut myö­häs­ty­mi­siä tun­neil­ta, kiel­let­ty­jä juo­mia luo­kas­sa sekä pal­jon muu­ta, min­kä lu­et­te­le­mi­nen vei­si to­vin. Mut­ta ei hä­tää, ei nämä ta­vat mei­dän mu­ka­na mi­hin­kään ka­toa.

Ha­lu­am­me kui­ten­kin esit­tää läm­pi­mät kii­tok­set opet­ta­jil­le ja koko hen­ki­lö­kun­nal­le. Tei­dän asi­an­tun­te­muk­sen­ne, oh­jauk­sen­ne ja kär­si­väl­li­syy­ten­ne sekä en­nen kaik­kea tei­dän kan­nus­tuk­sen­ne ovat luo­neet pe­rus­tan sil­le osaa­mi­sel­le, jon­ka tä­nään kan­nam­me mu­ka­nam­me tääl­tä pois. Olet­te näh­neet meis­sä po­ten­ti­aa­lin sil­loin­kin, kun em­me it­se sitä näh­neet. Kii­tos sii­tä tu­es­ta ja oh­jauk­ses­ta, jota olet­te meil­le an­ta­neet näi­den vuo­sien ai­ka­na.

Kii­tos myös per­heil­le, ys­tä­vil­le ja lä­hei­sil­le. Il­man tei­dän kan­nus­tus­tan­ne ja tu­ke­an­ne tämä mat­ka oli­si ol­lut pal­jon ras­kaam­pi. Tämä juh­la kuu­luu myös teil­le. Naut­ti­kaa sii­tä ja juh­li­kaa yh­des­sä lä­heis­ten­ne kans­sa.

Hy­vät val­mis­tu­vat, val­mis­tu­mi­nen ei ole pää­te­pis­te, vaan uu­si al­ku.

Meis­tä tu­lee lä­hi­hoi­ta­jia, mer­ko­no­me­ja, kok­ke­ja, mat­kai­lu­pal­ve­lui­den tuot­ta­jia, au­to­me­kaa­nik­ko­ja, ko­neis­ta­jia, le­vy­sep­pä­hit­saa­jia, ta­lon­ra­ken­ta­jia, säh­kö- ja au­to­maa­ti­oa­sen­ta­jia, kyl­mä­a­sen­ta­jia sekä tie­to­verk­ko­a­sen­ta­jia. Mei­dän työm­me nä­kyy ja tun­tuu yh­teis­kun­nas­sa joka päi­vä. Am­ma­til­li­nen kou­lu­tus on konk­reet­tis­ta osaa­mis­ta, jon­ka avul­la läh­dem­me yh­des­sä ra­ken­ta­maan tätä yh­teis­kun­taa.

Vaik­ka tiem­me täs­tä er­ka­ne­vat, mei­tä yh­dis­tää yk­si asia: me us­kal­sim­me va­li­ta oman pol­kum­me jo nuo­re­na ja teh­dä töi­tä sen eteen, jot­ta pää­sem­me tä­hän pis­tee­seen. Se vaa­tii roh­keut­ta teh­dä pää­tök­siä, ot­taa ris­ke­jä ja luot­taa omiin ky­kyi­hin­sä. juu­ri näi­tä tai­to­ja tu­lem­me tar­vit­se­maan myös jat­kos­sa – oli suun­ta­na työ­e­lä­mä, jat­ko-opin­not tai jo­kin vie­lä tun­te­ma­ton mah­dol­li­suus. Tu­le­vai­suus haas­taa mei­tä, mut­ta se tar­jo­aa myös ti­lai­suuk­sia kas­vaa ja ke­hit­tyä. Meil­lä on val­miu­det tart­tua nii­hin.

Muis­te­taan, et­tä osaa­mi­nen ei kos­kaan mene huk­kaan. Jo­kai­nen ko­ke­mus, on­nis­tu­mi­nen ja vas­toin­käy­mi­nen kas­vat­taa mei­tä eteen­päin. Tä­nään saam­me to­dis­tuk­sen suo­ri­te­tus­ta tut­kin­nos­ta, mut­ta to­del­li­nen saa­vu­tus on se kas­vu, jon­ka olem­me ko­ke­neet ih­mi­si­nä. Olem­me ot­ta­neet vas­tuu­ta omas­ta op­pi­mi­ses­tam­me ja tu­le­vai­suu­des­tam­me. Se an­sait­see kun­ni­oi­tuk­sen.

Ol­kaam­me siis yl­pei­tä it­ses­täm­me, toi­sis­tam­me ja sii­tä mat­kas­ta, jon­ka olem­me kul­ke­neet yh­des­sä. Me an­sait­sem­me tä­män het­ken ja tä­män juh­lan.

On­nea meil­le kai­kil­le val­mis­tu­mi­ses­ta – ja me­nes­tys­tä tu­le­viin as­ke­liin.

Kii­tos.