Viikko
Kuukausi
6kk
? Viikon kysymys ?
Leena Hjelt
@lapuansanomat.fi
Lemmikkikauppa Vedenväen yrittäjä Jonna Talvitie tuumaa, etteivät koirat ole ennenkään tarjenneet kovissa pakkasissa. Nykyajan lemmikkien omistajat ovat vain heränneet asialle. Siinä mielessä Talvitien mukaan lemmikin puettamisessa ei ole kyse muoti-ilmiöstä.
Talvitiellä itsellään on viime paukkupakkasjaksolta tuore kokemus koirien palelusta.
–Koiriani ei kuulunut sisälle, vaikka Tytöt, tupahan -kutsu pelittää aina.
Mitään ei tapahtunut vielä kolmannellakaan kutsulla. Talvitie huolestui ja lähti pimeälle pihalle etsimään koiriaan, paksuturkkisia collieita eli skotlanninlammaskoiria.
– Siellä ne olivat pihan marjapuskien lähellä jäätyneinä paikoilleen. Niillä oli niin kylmä tassuihin.
Talvitien mukaan nyt on tajuttu, että koiratkin palelevat, mutta monenlaisia varusteita on saatavilla.
– Tein itse koulussa seiskaluokalla ensimmäiselle koiralleni sadeasun, oikein haalarin, jonka myös itse suunnittelin yhdessä opettajan kanssa, hän nauraa.
Mitä koira siitä tykkäsi?
– Kyllä se sitä piti. Talvella tein sille toppakankaasta pussimalliset tossut. Niistä se ei tykännyt, eivätkä ne oikein meinanneet pysyä jalassakaan, mutta ajoivat asiaansa, kun koira muuten kulki kolmella jalalla ja nosteli vuoroin kutakin jalkaansa kylmän vuoksi.
Kauan kesti, ennen kuin vaatteita tuli kauppoihin.
Talvitien mukaan pakkasten kiristymisen huomaa lemmikkieläinkaupassa heti. Koirien takkeja ja tossuja alkaa käydä kaupaksi. Näin kävi tänäkin talvena:
– Kun sää alkaa mennä yli viidentoista, kaupanteko vilkastuu ja takkeja ja tossuja tullaan hakemaan.
Talvitie huomauttaa, että koirien paleleminen on hyvin yksilöllistä. Esimerkiksi kahdesta labradorinnoutajasta toinen tarvitsee lämmikettä, mutta toinen pärjää kokonaan ilman.
Toki myös rodulla on väliä. Talvitien 11 kuukauden ikäinen Thelma tarkenee hyvin ilman takkia, sillä sillä on paksu turkki.
– Sen huomaan, että tassut jäätyvät ja siksi laitan sille tossut. Tyttärelläni on kääpiöpinseri, jota pitää alkaa pukea jo viiden asteen pakkasessa. Sille laitetaan ensin villapuku, sitten toppatakki ja tossut jalkaan ja vielä tuupihuivi niin, etteivät korvat palellu.
Talvitie toivoo, että ihmiset tulevat koiran kanssa sovittamaan, varsinkin jos tarkoitus on hankkia tossut.
– Harva ihminenkään ostaa vaatteita tietämättä kokoa. Olen huomannut, että ajatus koiran tassun koosta muuttuu matkalla kotoa tänne, hän toteaa.
Sosiaalisesta mediasta löytyy paljon kuvia ja videoita koirista, joiden päälle on puettu vaatteita ja jotka näyttävät siksi tosi noloilta ja häpeileviltä.
– Joo, kyllä niitä tässä hävettää, Talvitie nauraa.
– Tossut kannattaa ensimmäisellä kerralla laittaa heti kaikkiin jalkoihin ja heti, kun ne pääsevät tästä ulos, niin ne unohtuvat.
Senja Holma on lähtenyt kävelylenkille kolmevuotiaan amerikancockerspanielin Tessun kanssa. Tessa on puettu lämpimännäköiseen paksuun fleece-takkiin, jossa on hauskana lisänä hirvensarvet. Ne jäävät Tessun luppakorvien taakse.
– Takki on uusi. Ostin sen, kun kovat pakkaset alkoivat, Senja Holma selvittää.
Hän oli havainnut koiransa tärisevän kylmästä, joten hankinta osoittautui välttämättömäksi – takki päällä se pärjää selvästi paremmin.
Marianne Hietala ja hänen ikioma personal trainerinsa Romeo ”Kevin” Hietala ovat lähteneet iltapäivälenkille pakkaseen, jota tällä hetkellä on kahdeksan astetta.
24. maaliskuuta 14 vuotta täyttävä silkkiterrieri Romeo pitää mielellään vauhtia yllä, koska muuten sille tulee tärinä eli kylmä.
Hietala kertoo, että pakkasillakin on pärjätty hyvin, kunhan ulkona liikkuessa edetään riittävän reippaasti.
– Kyllä sillä on villapaita, mutta se ei ole ollenkaan sellainen, että ”pue Sakarille villapaita”. Pukeminen on vähän vaikeaa, vaikka villapaita on väriltään punainen ja ihana. Mutta tämän lyhyen lenkin se kestää ihan hyvin ilmankin.
Kovimmilla, 15 asteen yli menevillä pakkasilla villapaita on kuitenkin puettava ja kyllä koira sen päälleen laittaa ja kestää. Näin on toimittu jo ainakin kymmenen vuoden ajan. Tossuja ilman on sentään vielä pärjätty. Ainakaan sellaisten tarpeista ei ole ollut mitään puhetta.
– Minä puhun suomea, ruotsia, englantia ja koiraa ja nyt hän sanoo, että on aika tärkeää mennä eteenpäin, Marianne Hietala ymmärtää.
Niin ihmisiin kuin eläimiin luottava Romeo koki kovia noin kuukausi sitten, kun kaksi isoa koiraa kävi yksissä tuumin pienempänsä kimppuun.
– Mutta Romeo selvisi ja se on nyt unohdettu juttu, Hietala kuittaa.
Kevin-lempinimi muuten tulee suomalaiselta jääkiekkoilijalta, maalivahti Kevin Lankiselta.
? Viikon kysymys ?
? Viikon kysymys ?