Viikko
Kuukausi
6kk
Facebookissa
? Viikon kysymys ?
Yrittäjä Heikki Ketola ja Lapuan Sanomien päätoimittaja Marianne Lähde ryhtyvät yhteistyöhön. Ketolan perustama Lapuan Ilmoituslehti siirtyy Lapuan Sanomien kustannettavaksi.
Minna Vainionpää
Lapuan Sanomat ja Heikki Ketola Tmi ovat tehneet viime viikolla liiketoimintakaupan, jolla Lapuan Ilmoituslehti siirtyy Lapuan Sanomien kustannettavaksi.
Samassa yhteydessä tehdyllä sopimuksella yrittäjä Heikki Ketola siirtyy vastaamaan Lapuan Ilmoituslehden ohella myös Lapuan Sanomien ilmoitusmyynnistä.
Lapuan Sanomia kustantavan Lapua Säätiön hallitus päätti liiketoimintakaupasta yksimielisesti kokouksessaan 28.10.
– Meillä on selvä suunta. Haemme kasvua, Lapuan Sanomien päätoimittaja Marianne Lähde sanoo.
– Yhteinen tavoitteemme on entistä vahvempi Lapua. Paikallisten medioiden kehittäminen on kaupungin, asukkaiden ja yrittäjien etu. Istuimme samaan pöytään Heikin kanssa alkusyksyllä näillä ajatuksilla, Lähde jatkaa.
Lapuan Ilmoituslehden ilmestyminen ja jakelu jatkuvat totuttuun tapaan. Seuraava numero tulee joulukuun alussa.
Lapuan Sanomat vastaa jatkossa julkaisun journalistisesta sisällöstä ja Marianne Lähde toimii julkaisun päätoimittajana. Lehden painopaikka ja jakelu pysyvät ennallaan.
– Järjestelyn ansiosta pystymme palvelemaan Lapuan ja maakunnan yrityksiä ja yhteisöjä tuotteilla, jotka vastaavat erilaisiin tarpeisiin. Meillä on tulossa uutta tarjontaa myös verkkomainonnan puolella. Uudistamme parhaillamme Lapuan Sanomien verkkosivustoa, Lähde kertoo.
Heikki Ketola on tyytyväinen alkavaan yhteistyöhön:
– Tämä on erittäin hieno asia. Näin voimme palvella myös ilmoittajiamme vielä entistä paremmin, hän kiteyttää.
– Itse olen ollut aina vakaasti sitä mieltä, että ilmoituskin on aina uutinen. Jokainen juttu ja myös kaikki ilmoitukset ovat aina tärkeää tietoa lehtiemme lukijoille.
Ketola pitää hyvin tärkeänä, että yrittäjillä on ilmoituskanavinaan hyvin toimivat lehdet, jotka tavoittavat yhdessä liki kaikki lapualaiset kuluttajat.
– Meillä on jo monta hyvää ideaa, joilla tulemme kehittämään lehtiemme ja digipuolen kiinnostavuutta entisestään.
? Viikon kysymys ?
? Viikon kysymys ?