Stra­te­gi­a­kon­sult­ti, te­o­lo­gi­an mais­te­ri ja tie­to­kir­jai­li­ja. Mik­ko Les­ke­lä on kaik­kea tuo­ta. Mut­ta mitä sinä nyt sit­ten pää­toi­mi­ses­ti, ikään kuin vi­ral­li­ses­ti, oi­kein teet, Mik­ko Les­ke­lä?

– Olen toi­mi­tus­joh­ta­ja­na brit­ti­läi­ses­sä Thin­kers50-yh­ti­ös­sä, joka on eri­kois­tu­nut ar­vi­oi­maan maa­il­man joh­ta­via liik­keen­joh­don ajat­te­li­joi­ta, siis bis­nes-kir­joit­ta­jia ja -pu­hu­jia. Or­ga­ni­saa­ti­om­me toi­mii ym­pä­ri maa­il­maa, ja it­se joh­dan toi­min­taam­me työ­huo­nees­ta­ni Hel­sin­gin Bu­le­var­dil­ta. Luo­jal­le kii­tos etä­työn mah­dol­li­suuk­sis­ta, Les­ke­lä mai­nit­see.

Pu­hut etä­työs­tä, mut­ta kai­ke­ti sinä nyt kum­min­kin teet myös mat­ka­töi­tä maa­il­mal­la?

– No, on mi­nul­la nyt edes­sä­ni ai­van tuo­reet len­to­li­put Ma­la­gaan, Lon­too­seen ja Was­hing­ton DC:hen. Tar­koi­tuk­se­ni oli os­taa li­put myös Pe­kin­giin ja Dub­li­niin, mut­ta ne li­put jäi­vät mi­nul­ta tois­tai­sek­si ko­riin. Työ­ni on ää­rim­mäi­sen kan­sain­vä­lis­tä, mut­ta pak­koa mat­kus­ta­mi­seen ei ole. Ha­lu­an vain ta­va­ta ih­mi­siä.

Mik­ko Les­ke­lä ei ole unoh­ta­nut ys­tä­vi­ään ja ka­ve­rei­taan lap­suus- ja nuo­ruus­vuo­sien­sa La­pu­al­ta.

– Meil­lä oli ala-as­teel­la skeit­ti­jen­gi. Sii­hen kuu­lui­vat mui­den mu­as­sa Mar­kus Tyni ja Niko Koi­vik­ko. Ka­ve­reit­te­ni kans­sa La­pu­an park­ki­paik­ko­ja rul­la­tes­sa elä­män mur­heet unoh­tui­vat. Ny­ky­ään ke­rään 1980-lu­vun skeit­ti­lau­to­ja. Yk­si sel­lai­nen on mi­nua jäl­leen odot­ta­mas­sa, Mat­ka­huol­los­sa.

– Ylä­as­te­ai­ka oli herk­kää se­kin. Meil­lä oli lu­mi­lau­ta­po­ruk­ka, meil­lä: Mar­kus Yli-Hem­min­ki, Aa­po Saa­ri ja Miik­ka Van­ha­maa. Olen näi­den nyt jo liki vii­si­kymp­pis­ten kun­dien kans­sa edel­leen yh­teyk­sis­sä, lä­hes jo­kai­se­na päi­vä­nä. What­sApp -vies­tit sin­gah­te­le­vat kes­kuu­des­sam­me, mu­ka­via kes­ki­näi­siä vies­te­jä ne, Les­ke­lä sel­vit­tää.

Mik­ko Les­ke­lä kuu­luu hei­hin, joi­den pään ja kä­sien sekä lo­pul­ta pai­no­ko­nei­den kaut­ta on ho­lah­ta­nut kir­jo­ja kes­kuu­teem­me. Les­ke­lä pal­kit­tiin kol­me vuot­ta sit­ten muh­ke­as­ta te­ok­ses­ta Bis­ne­sant­ro­po­lo­gia ja muut ih­mis­tie­teet stra­te­gi­a­työs­sä. Tuo teos no­tee­rat­tiin tit­te­lil­lä Vuo­den bis­nes­kir­ja 2022. Les­ke­lä muis­tut­ti tuol­loin, et­tä ih­mis­ten ym­mär­tä­mi­nen on vält­tä­mä­tön­tä liki kai­kil­le yri­tyk­sil­le, sil­lä ket­jun lop­pu­pääs­sä ta­paa­vat ol­la ku­lut­ta­jat.

Kun Mik­ko Les­ke­lä pää­si kir­jo­jen kir­joit­ta­mi­ses­sa vauh­tiin, pää­työn­sä ohel­la, niin hän­tä ei pi­te­le mi­kään, ei­kä ku­kaan. Les­ke­lä oli (nyt yh­des­sä Jaak­ko Luo­ma­ran­nan kans­sa) tä­nä­kin vuon­na Vuo­den bis­nes­kir­ja -ki­san fi­naa­lis­sa. Tä­män­vuo­ti­nen fi­naa­li­kir­ja on ni­mel­tään Avoin stra­te­gia/ Sul­jet­tu stra­te­gia. Kir­jas­sa ku­va­taan san­gen yk­si­tyis­koh­tai­ses­ti ja käy­tän­nöl­li­ses­ti stra­te­gi­ap­ro­ses­sia, joka on ää­rim­mäi­sen avoin ja osal­lis­tu­va ja muut­taa jo sik­si pro­ses­sin ai­ka­na koko or­ga­ni­saa­ti­on ja sen eko­sys­tee­min ajat­te­lua ja suun­taa. Les­ke­lä on myös vas­ti­kään kir­joit­ta­nut vä­ke­vän elä­mä­ker­ran pai­non­nos­tos­pe­si­a­lis­ti ja yrit­tä­jä Mat­ti Vest­ma­nis­ta.

Kuin­ka eri­lai­sek­si koit elä­mä­ker­ran kir­joit­ta­mi­sen ta­lous­tie­to­kir­joi­hin ver­rat­tu­na?

– Luu­lin, et­tä se oli­si eri­lais­ta, mut­ta sama ajat­te­lun ki­peys liit­tyy hy­vään elä­mä­ker­ta­te­ok­seen. Hyvä kir­joit­ta­mi­nen vaa­tii ai­na pu­hu­mis­ta sel­ke­äm­pää ajat­te­lua, sil­lä kir­joi­tet­tu teks­ti pal­jas­taa ai­na ajat­te­lun puut­teet, Les­ke­lä to­te­aa.

Il­mei­ses­ti on niin, et­tä tu­let kir­joit­ta­maan ikä­si kai­ken, kun pää on ker­ran au­ki?

– Kir­joi­tan niin kau­an, kun ha­lu­an haas­taa ajat­te­lu­a­ni. Toi­vot­ta­vas­ti kau­an, mut­ta kos­kaan­han ei tie­dä, mi­ten omat hen­ki­set ky­vyt ke­hit­ty­vät. Nyt, 48-vuo­ti­aa­na, huo­maan it­sel­lä­ni ole­van jo to­del­la eri­lai­nen mie­li kuin mitä oli yli­op­pi­laak­si kir­joit­ta­es­sa­ni. Jän­nit­tä­vää ha­vai­ta, mi­ten har­maa mas­sa ot­sa­luu­ni ta­ka­na tu­lee muok­kau­tu­maan, Les­ke­lä poh­dis­ke­lee.

On­ko kir­ja si­nul­le myös käyn­ti­kort­ti, esi­mer­kik­si lu­en­to­kei­koil­le?

– Kon­sul­toin­ti­työs­sä kir­ja eh­dot­to­mas­ti toi­mii käyn­ti­kort­ti­na, ja hy­vän kir­jan kir­joit­ta­mi­sen mo­tii­vi­na on mo­nes­ti myös se, et­tä sil­lä pys­tyy myy­mään pal­ve­lui­ta. Kir­joil­la­ni olen saa­nut kon­sul­toin­tien myö­tä ison ka­san ra­haa, Mik­ko Les­ke­lä ker-
too.

Tu­lee­ko La­pua sil­mie­si eteen ny­kyi­ses­sä ko­ti­kau­pun­gis­sa­si Hel­sin­gis­sä?

– Tu­lee­han se. Kun toi­mis­to­ni oli vuo­sia sit­ten Hel­sin­gin Kruu­nun­haas­sa, kul­jin ai­na aa­mui­sin sin­ne kä­vel­len Hel­sin­gin Pu­na­vuo­res­ta. Kä­ve­lin ai­na reit­tiä, joka kul­ki La­pu­an Kan­ku­reit­ten myy­mä­län edit­se, ja joka aa­mu muis­tin, mis­tä olen ko­toi­sin, Les­ke­lä sel­vit­tää.

– Ai­na kun Kob­rat pe­laa ko­ris­ta Hel­sin­gis­sä, me­nen pai­kal­le. Tun­tuu hy­väl­tä näh­dä ken­täl­lä sel­lai­sia ni­miä kuin ”Tur­ja” ja ym­mär­tää, mi­ten juu­re­va nimi se­kin on. Sik­si Tur­jat ei­vät mie­les­tä­ni sai­si kos­kaan lo­pet­taa pe­laa­mis­ta.

Han­nu Ran­ta