Viikko
Kuukausi
6kk
? Viikon kysymys ?
Lapuan kaupungin hyvinvointilautakunta valitsee vuosittain kaupunkilaisten ehdotusten pohjalta vuoden kulttuuriteon. Huhtikuussa hyvinvointilautakunta valitsi tunnustuksen saajaksi Kalle Lahtisen eli Kullervon. Vuoden kulttuuriteko -palkinto on tunnustus Kalle Lahtiselle ja kannustus artistiuran jatkamiselle.
Kulttuuritekopalkinto jaetaan Vanhan Paukun Pöhinät -tapahtumassa torstaina 21. päivänä elokuuta Laskeutuvan perhosen aukiolla. Palkinnonjakotilaisuuden jälkeen Kullervo esiintyy yleisölle. Tapahtumaan on vapaa pääsy.
Kullervo on uudistanut ja pitänyt yllä lapualaista identiteettiä musiikkinsa ja esiintymisensä kautta. Hän on määrätietoisesti ja pitkäjänteisesti luonut omaa artistinuraa.
Kappaleiden sanoituksissa korostuu ylpeys kotiseudusta ja halu kertoa Lapuasta.
Kappaleet ja musiikkivideoiden tekeminen ovat myös konkreettisesti tuoneet yhteen lapualaisia.
? Viikon kysymys ?
? Viikon kysymys ?