Lee­na Hjelt
@la­pu­an­sa­no­mat.fi

Mu­siik­ki soi jo kau­as saa­pu­jan kor­viin. Saa­ren­pää­ko­dis­sa on täl­lä ker­taa tar­jol­la elä­vää mu­siik­kia, kun La­pu­an kan­sa­lai­so­pis­ton soit­ta­jat, Ee­tu Lau­ri­la, Mart­ta Väs­tin­sa­lo, Vee­ti Jär­vi­nen ja An­ni Häy­hä, on viu­lui­neen saa­tu pai­kal­le. Kun Met­sä­kuk­kia-kap­pa­leen en­sim­mäi­set sä­ve­let al­ka­vat soi­da, pai­kal­la ole­vat nuo­ret opis­ke­li­jat ha­ke­vat asuk­kai­ta tans­siin. Ku­kaan ei näy­tä saa­van pak­ke­ja.

Osoi­te­tuk­si tu­lee, et­tä myös pyö­rä­tuo­lin kans­sa voi pyö­räh­del­lä ja is­tu­va­kin voi teh­dä mo­nen­lai­sia liik­kei­tä. Mikä ja mil­lai­nen ta­han­sa ta­pai­le­va­kin lii­ke käy ja riit­tää. Osa van­huk­sis­ta läh­tee oma-aloit­tei­ses­ti ha­ke­maan as­ke­lei­ta, jot­ka ovat hy­vin muis­tis­sa nuo­ruu­des­ta. Joku ha­kee ka­ve­ria tans­siin.

Kou­lu­tus­kun­ta­yh­ty­mä Se­dun lä­hi­hoi­ta­ja­o­pis­ke­li­jat In­ke­ri Ran­ta­kan­gas, In­ka Ilan­der, An­ni­ka Heik­ki­lä, Tuu­li­an­na Sep­pä­lä ja Jo­an­na Pe­rä­lä ovat ha­vain­neet, et­tä mo­nil­la ikäih­mi­sil­lä kyn­nys osal­lis­tua on saat­ta­nut vuo­sien kart­tu­es­sa nous­ta kor­ke­ak­si. Kyn­nys on eri­ko­koi­nen eri ih­mi­sil­lä.

– Hel­pos­ti saat­taa jää­dä kiin­ni sii­hen aja­tuk­seen, et­tei pys­ty, mut­ta kaik­kea voi so­vel­taa. Sit­ten kun sii­hen asi­aan pää­see kiin­ni ja ko­kee, et­tä voi ja pys­tyy ja osaa, niin sit­ten se on tosi help­poa ja mie­lui­saa, tie­tää In­ke­ri Ran­ta­kan­gas.

Opis­ke­li­jat myön­tä­vät saa­van­sa pal­jon po­si­tii­vis­ta pa­lau­tet­ta Saa­ren­pää­ko­din asuk­kail­ta, mikä te­kee hei­dän käy­tän­nön opis­ke­lus­taan mie­le­käs­tä ja pal­kit­se­vaa. Kii­tos-sa­no­ja sa­te­lee siel­tä sun tääl­tä.

– Ko­vas­ti kiit­te­le­vät ja ar­vos­ta­vat. Nyt­kin muu­ta­ma mum­mo sa­noi tans­sies­sa, et­tä voi et­tä, kun te jak­sat­te pi­tää meil­le täl­lais­ta. Tosi mu­ka­vaa, kun he tyk­kää­vät, kos­ka meis­tä­kin tämä on ki­vaa, sa­noo In­ke­ri Ran­ta­kan­gas.

Ty­töt ovat val­mis­tu­mas­sa ke­vääl­lä lä­hi­hoi­ta­jik­si ja suun­taa­mas­sa ku­kin omal­le sa­ral­leen, esi­mer­kik­si sai­raan­hoi­toon, las­ten, ikäih­mis­ten tai ke­hi­tys­vam­mais­ten pal­ve­lui­hin.

Vi­ri­ke­toi­min­nan jär­jes­tä­mi­nen on osa lä­hi­hoi­ta­ja­o­pis­ke­li­joi­den va­paa­eh­toi­sia opin­to­ja.

– Täs­sä py­ri­tään sii­hen, et­tä opim­me oh­jaus­tai­to­ja ja sitä, mil­lais­ta on suun­ni­tel­la toi­min­taa myös sit­ten työ­e­lä­mäs­sä. Opim­me mitä kan­nat­taa teh­dä ja mitä asi­oi­ta pi­tää ot­taa huo­mi­oon eri asi­a­kas­ryh­mis­sä, jos on vaik­ka­pa lii­kun­ta­es­tei­siä tai kuu­lo- ja nä­kö­vam­mai­sia tai ikäih­mi­siä. Tär­ke­ää et­tä asi­ak­kaat hyö­ty­vät, sel­vit­tää In­ke­ri Ran­ta­kan­gas.

Ran­ta­kan­kaan mu­kaan tans­si on van­huk­sel­le kun­tout­ta­vaa toi­min­taa, joka pi­tää yl­lä lii­kun­ta­ky­kyä ja sitä kaut­ta sel­viy­ty­mis­tä it­se­näi­ses­ti. Mu­ka­na on myös so­si­aa­li­nen as­pek­ti, sil­lä moni van­hus ko­kee yk­si­näi­syyt­tä.

– Tääl­lä he voi­vat ru­pa­tel­la kes­ke­nään, opis­ke­li­jat sa­no­vat.

So­si­aa­li- ja ter­vey­sa­lan opet­ta­jan Hen­na Mä­ke­län mu­kaan Se­dun lä­hi­hoi­ta­ja­o­pis­ke­li­jat ovat käy­neet Saa­ren­pää­ko­dis­sa ja Sep­pä­mes­ta­ris­sa jo vuo­sia joka per­jan­tai jär­jes­tä­mäs­sä toi­min­nal­li­sia tuo­ki­oi­ta.

– Opis­ke­li­jat op­pi­vat ikäih­mis­ten koh­taa­mis­ta ja oh­jaa­mis­ta ja sa­mal­la tuo­te­taan ikäih­mi­sil­le hy­vää miel­tä, Mä­ke­lä ko­ko­aa.

Mitä kaik­kea nuo­ret ovat sit­ten van­hus­ten kans­sa teh­neet? On pe­lat­tu bin­goa, jum­pat­tu, juu­ri is­tu­tet­tiin rai­ruo­hoa kas­va­maan, lau­let­tu vir­siä, maa­lat­tu ki­viä ja ko­ris­tel­tu kan­gas­kas­se­ja, jär­jes­tet­ty tie­to­vi­so­ja. Hen­na Mä­ke­lä vink­kaa, et­tä ot­ta­vat mie­lel­lään vas­taan lah­joi­tuk­sia bin­go­pal­kin­noik­si.

– Nii­tä voi toi­mit­taa Saa­ren­pää­ko­dil­le tai meil­le kou­lul­le.

Saa­ren­pää­ko­din asuk­kaat Oi­va Yli-Man­ni­la ja Lee­na Ves­te­ri­nen oli­vat ah­ke­ras­ti tans­si­lat­ti­al­la.

– Hie­noa, kun opis­ke­li­jat te­ke­vät täl­lais­ta. Tans­sit­ta­ja­po­jat oli­vat ai­van mah­ta­via! Täs­sä ihan van­ha­kin nuor­tuu, nau­raa Ves­te­ri­nen.

Hän sa­noo ol­leen­sa aluk­si va­rauk­sel­li­nen, mut­ta tans­si su­jui lo­pul­ta yl­lät­tä­vän hy­vin. Nämä mah­ta­vat tans­sit­ta­ja­po­jat, Nii­lo Pen­na­la, Se­ve­ri Kil­po­nen ja El­jas Ho­vi­la, oli na­pat­tu mu­kaan Se­dun lii­ke­ta­lou­den lin­jal­ta.

– Mu­ka­vaa kun tääl­lä käy nuo­ria, kun it­se on eh­ti­nyt elä­ke­puo­lel­le, tuu­maa puo­les­taan Yli-Man­ni­la.

Sekä Yli-Man­ni­lal­la et­tä Ves­te­ri­sel­lä on sa­no­jen­sa mu­kaan mu­ka­vat ol­ta­vat Saa­ren­pää­ko­dis­sa. Hy­vä­kun­toi­si­na he voi­vat osal­lis­tua ta­lon mo­niin oh­jel­miin ja men­nä ja tul­la mie­len­sä mu­kaan myös ta­lon ul­ko­puo­lel­la.

Ves­te­ri­nen muut­ti ta­loon mie­hen­sä kans­sa vii­me ke­sä­nä, Yli-Man­ni­lal­le se on ol­lut koti jo kuu­den vuo­den ajan.

Oh­jel­maa se­ni­o­ri­ta­los­sa on tar­jol­la niin pal­jon, oi­ke­as­taan joka päi­vä jo­tain, et­tä kun niis­sä kai­kis­sa käy ah­ke­ras­ti, sun­nun­tai tun­tuu nau­tit­ta­val­ta lepo- ja va­paa­päi­väl­tä. Sil­loin oh­jel­maa ei ole.