Viikko
Kuukausi
6kk
? Viikon kysymys ?
Mira Uusihauta-Koivu
@lapuansanomat.fi
Kukat, erityisesti ruusut, suojelevat siivet, lapset, ystävät ja vahvat naiset, jotka eivät lannistu vaan kulkevat eteenpäin uskoen tulevaisuuteen. Muun muassa nämä aiheet näkyvät useissa Minna Ylimäki-Hemmingin akryylimaalauksissa. Niitä voi nähdä Patruunagalleriassa avautuneessa näyttelyssä. Usein taiteilijat tuovat näyttelyyn töitä, joista osa on jopa vuosikymmenten takaa, usein toki tuoreempiakin teoksia. Nyt Patruunagalleriaa koristavat maalaukset on tehty viimeisimmän vuoden ajalla. Ylimäki-Hemmingillä on ollut uskomattomalta kuulostanut urakka, johon hän on tarttunut ennakkoluulottomasti. Matkan varrella hän toki myöntää pohtineensa itsekin sen ajallista järkevyyttä, mutta jatkanut silti. Projekti sai lähtölaukauksen hänen matkatessaan yhteen elämän tiettyyn tärkeään pisteeseen eli 50-vuotissyntymäpäiväänsä.
– Noin vuosi sitten tuli ajatus, että maalaan 50 teosta ja kun kotona oli valmiina otettavaksi valtavat määrät taulun pohjia, kiitos taidemaalaripuolisoni Panu Hemmingin, niin siihen tehtävään oli sikäli helppo tarttua. Ja nyt ollaan tässä kohtaa, kertoo Ylimäki-Hemminki ja paljastaa olevansa nopea myös luonnostaan, joten sekin edisti taulujen syntymistä.
Kauniiden ja koskettavien taulujen lisäksi jokaiseen teokseen on liitetty oivaltava teksti, jossa mietelauseen tai ajatelman tapaan katsoja saa enemmän pohdittavaa. Syvällinen ajatelma tuo oman lisämausteen ja -arvon.
– Ajattelin, että viisikymppisenä on jo sen verran elämänkokemusta, että voi oivalluksiaan koota yhteen. Yksi tärkeä oivallus on ollut se, että jokaiseen asiaan on monta näkökulmaa ja asioita kannattaa välillä katsella eri näkökulmista, kun muodostaa omaa mielipidettään. Tärkeä on ollut myös se oivallus, että jos haluaa muutosta, pitää lähteä tekemään sitä.
Ylimäki-Hemminki tekee seurakunnan viestinnän asiantuntijan töitä päivät ja lasten kasvettua isommiksi hän on huomannut, että omaa vapaa-aikaa kannattaa täyttää itselle hyvää tekevillä asioilla. Sen hän antaa muillekin neuvoksi tiedostaen itsekin, ettei aina ole helppoa löytää sitä "omaa hyväätekevää juttua". Miten sen löytämisessä sitten voisi edetä?
– Aina kannattaa pysähtyä miettimään mitä kaipaa, tarvitsee. Ja uskaltaa myös pyytää tarvitsemaansa. Ja sitten miettiä, mikä on se ensimmäinen askel siihen suuntaan? Mikä konkreettinen ihan pienikin asia voisi viedä kohti omaa unelmaa ja tavoitetta.
Ylimäki-Hemminki on kouluttautunut myös ratkaisukeskeiseksi lyhytterapeutiksi. Se on tuonut hänelle vastaan oivalluksia niin omasta kuin muidenkin elämästä. Suuntaa ja rauhaa hänelle tuo myös luottamus korkeimman suojelukseen ja johdatukseen.
Ylimäki-Hemminkiä innostavat myös värit. Ne ovat tärkeässä roolissa hänen maalauksissaan ja usein ne näyttäytyvät hempeinä, lämpiminä ja tekevät maalauksesta luokseen kutsuvan. Värien maailmaa hän haluaa tarkastella myös laajemmin ja etenkin sitä miten ne vaikuttavat pukeutumisessa ihmisen olemukseen.
– Teen vapaa-ajalla myös värianalyysejä ja se onkin mielenkiintoinen ja innostava maailma. Väreillä on ihmeellinen voima. Oikeat värit korostavat kantajansa parhaita puolia ja tuovat uutta hehkua elämään.
Ylimäki-Hemminki haluaa antaa kiitoksen erityisesti taideopettajalleen Päivi Soikkelille, jolta saamilla opeilla on löytynyt hyvä suunta taiteentekemisen polulla.
– Teen vapaa-ajalla myös värianalyysejä ja se onkin mielenkiintoinen ja innostava maailma. Väreillä on ihmeellinen voima. Oikeat värit korostavat kantajansa parhaita puolia ja tuovat uutta hehkua elämään.
? Viikon kysymys ?
? Viikon kysymys ?