Viikko
Kuukausi
6kk
? Viikon kysymys ?
Mira Uusihauta-Koivu
@lapuansanomat.fi
Helatorstaina iltapäivän ohjelmana kannattaa suunnata tuomiokirkkoon kuuntelemaan "Aurinkoisia säveliä" -konserttia. Konsertissa esiintyy tuomiokirkon lapsikuoro Laulux, johtajanaan kanttori Riitta Jukkola.
Lauluxin lisäksi konsertissa esiintyvät ehdottomana vetonaulana lapualaislähtöinen taiteilija, muusikko Juha Lagström. Konsertissa esiintyvät myös Aino Kultti, Outi Kultti, Risto Jukkola, Pentti Mäki ja Alli Kallaniemi.
Konserttiin on vapaa pääsy mutta vapaaehtoiseen kolehtiin voi osallistua. Konsertin tuotto menee lyhentämättömänä Laulux -kuoron tulevaan syyskuiseen Ateenan matkaan. Varainkeruulla tuetaan kuorolaisten matkaa.
– Ateena valikoitui matkakohteeksi lähinnä sen vuoksi, että jo aiempaa matkaa suunniteltaessa oli oltu yhteydessä Ateenan merimieskirkkoon. Seurakuntamatkalla seurakuntayhteydet ovat tärkeitä. Muita Ateenan vetovoimatekijöitä olivat tietenkin kaupungin kulttuurihistoria ja lämmin ilmasto vielä syyskuussa, Jukkola kertoo.
Laulux osallistuu Ateenassa Ruotsin kirkon toimintaan.
– Suomen Merimieskirkko on harjoittanut toimintaansa Kreikassa vuodesta 1987 vuoden 2024 loppuun saakka. Suomalaisia palvelee Kreikassa nykyisin Ruotsin kirkko, siksi siis sinne. Laulux laulaa siellä jumalanpalveluksen yhteydessä sekä osallistuu mahdollisesti järjestettävään kouluvierailuun. Ohjelmistossa on muun muassa Suomen ja Ruotsin virsiperinteelle yhteisiä virsiä, kertoo Jukkola matkan ohjelmasta.
Matkalle lähtee kuorolaisten lisäksi osa kuorolaisten vanhemmista. Varainkeruuta tekee ahkerasti kuoron taustayhdistys eli Lapuan lapsi- ja nuorisokuoro ry. Tulevaa konserttia varten kuoronyhdistyksen hallitus pitää kahvilaa jo ennen konsertin alkua.
Lapuan lapsi- ja nuorisokuoro ry on perustettu jo vuonna 1965, ja sen kuorona toimii Laulux. Kuorolla on esiintymisiä pääasiassa oman seurakunnan jumalanpalveluksissa ja muissa seurakunnan tilaisuuksissa. Laulux -kuoron jäsenet ovat 7-15-vuotiaita lapsia ja nuoria.
– Kuorolla on pitkät perinteet Lapualla ja kuoron toimintaa halutaan kuorolaisten perheissä vaalia tukemalla toimintaa moni eri tavoin ja se on hieno asia.
Kuoroyhdistyksen tuore puheenjohtaja Petri Myllykoski on yhden kuorolaisen eli Miida Myllykosken isä.
– Vanhempien rooli on tärkeä varainkeruussa ja he ovatkin hoitaneet sitä esimerkillisesti, kehuu Myllykoski.
Jani Näykki on kuorossa laulavan Mirella Näykin isä ja Jani kertoo, että hänelle on tärkeää ja mukavaakin olla mukana kaikessa missä tarvitaan. Paljon on kuljettamista jo harkkoihin ja samalla kun paikkeelle tullaan, niin voi osallistua moneen muuhukin kuoron toimintaa auttavaan asiaan.
– Kun siellä nyt joka tapauksessa ollaan paikkeella.
Selina Niemisen isä Kimmo Nieminen on myös iloinen, että voi olla tiiviisti lasten harrastuksessa mukana ja tukena.
– Selina on ollut mukana kuorossa noin neljä vuotta. Monenlaista on jo ehditty tehdä varainkeruussa ja sitä jatketaan. On pidetty myyjäisiä ja leipomuksia tehty. Aktiivista toimintaa kaikkiastansa ja tosiaan varainkeruu tulee kuorossa laulavien lasten hyväksi.
Kuorolla on kokemusta matkailusta aikaisemmaltakin ajalta.
– Pari vuotta sitten oltiin Fuengirolassa vähän samantyyppisellä matkalla ja nyt ollaan menossa Kreikkaan ja Ateenaan. Se on hieno ja mielenkiintoinen kohde, paljon historiaa. Mahtava mahdollisuus näille lapsille ja nuorille.
Kuoron matka on viikon mittainen, moni vanhempi sai järjestymään niin, että pääsee mukaan, miehet toteavat.
? Viikon kysymys ?
? Viikon kysymys ?