Viikko
Kuukausi
6kk
? Viikon kysymys ?
Lapualaislähtöisellä ja Helsingin Sörnäisissä asuvalla monitaituri Antti L J Pääkkösellä (44 v) riittää vipinää ympäri vuoden. Lomaa ei miehellä juurikaan ole. Kesä kuluu osin näytellessä ”Vaimoni on toista maata”-komediassa Törnävän kesäteatterissa. Pääkkönen oli tyytyväinen näytelmän kesäkuiseen ensi-iltaan, joka sai yleisön nauramaan vähän väliä.
– Totesimme näyttelijöiden ja ohjaajan kanssa, että ensi-illan esitys oli siihen mennessä parhain läpimenomme koko näytelmistä. Siitä tuli hauska myös yleisöpalautteen perusteella. Ensi-iltaa edelsi neliviikkoinen harjoitusjakso, jonka päätteeksi tehtiin kolme valmistavaa läpimenoharjoitusta ja kolme esityksen kaltaista pääharjoitusta.
Ensi-ilta onnistui hänen mukaansa varsin hyvin, vaikka se osuikin juuri perjantaihin 13. päivään.
TÖRNÄVÄN kesäteatterissa Pääkkönen näyttelee mielellään, sillä onhan hänen sukulaisia ja tuttavia paljon myös katsomossa.
– Olen täällä kolmatta kesää näyttelemässä. On mukavaa tehdä töitä kotiseudulla ja nyt saan tehdä täällä farssikomediaa. Törnävänsaarella on myös kaunis miljöö tehdä teatteria varsinkin kauniina kesäpäivänä.
Edeltävinä vuosina hän on tehnyt paljon musikaaleja.
– Vuoden 2021 kesällä olin täällä ensimmäisen kerran miespääosissa. Seuraavana kesänä tein sivuhahmoja ja olin toisen miespääosan varamies.
KOULUTUKSELTAAN Pääkkönen on elokuva-alan medianomi. Hänet tunnetaan ammattinäyttelijän lisäksi myös laulajana, ääninäyttelijänä kuin teatterinohjaajanakin harrastajateatterista.
– Tällä hetkellä miellän itseni laulaja-näyttelijäksi. Teatterin ohjaaminen on jäänyt vähemmälle. Ensimmäinen ohjausassistenttikeikka oli vuonna 2001 Teatteri Lapuan Lapualaisooppera ja toistaiseksi viimeinen ohjauskeikka oli 2011. Sen jälkeen näyttelijän työ alkoi vetää enemmän puoleensa.
– Olen saanut Teatteri Lapuan ohjausprojekteista hyvää oppia ammattiuralleni.
Aikaisemmin Pääkkönen on näytellyt muun muassa useana kesänä Turun Samppalinnassa, Helsingin Aleksanterin teatterissa ja myös Seinäjoen kaupunginteatterissa.
– Näyttelemisen ohessa teen yhä paljon ääninäyttelijän töitä. Olen lainannut ääneni useita kertoja esimerkiksi Paavo Pesusienelle. Aina kun kutsu käy dubbaamaan, raivaan sille kalenterista aikaa. Olen myös ohjannut dubbauksia.
Hän on lukenut myös yhden Pöyrööt-sarjakuvakirjan äänikirjaksi.
– Sen pohjalta meillä on tekeillä animaatiosarja. Siinä toimin ääninäyttelijänä, joka tuottaa äänen kaikille sarjan hahmoille.
No entä onnistuisiko sinulta myös stand up -keikka Vanhan Paukun Festivaaleilla Lapualla?
– Sitä minulta on kysytty silloin tällöin, mutta vielä se ei onnistu. Stand up ei ole niin yksinkertaista puuhaa kuin miltä se näyttää. Se vaatii paljon aikaa ja harjoittelua.
ULKOMAILLAKIN mies aikoo piipahtaa komediaesitysten välissä.
– Kesken esitysjakson on muutaman päivän tauko heinäkuussa, jolloin menemme tyttöystäväni kanssa Lontooseen. Käymme katsomassa, miten West Endissä ammattilaiset tekevät musikaalia.
Syksyllä hänellä on uudet haasteet edessä. Tampereen Työväen Teatterissa odottaa suurtuotanto, kun siellä tehdään Kaunotar ja Hirviö -musikaali.
– Saan olla siellä Lumiére. Se on alun perin piirroselokuva ja siitä on olemassa musikaalisovitus, joka on kerran aikaisemmin tehty Helsingin kaupunginteatterissa. Ensi-ilta on 22. päivä lokakuuta ja sitä esitetään aina toukokuuhun saakka. Harjoitukset alkavat jo elokuussa.
MUSIIKKI on Pääkkösellä ollut aina sydämessä. Hän on muusikkoperheen kasvatti ja ainoa lapsi. Hänen eläkkeellä oleva Paula-äiti on tehnyt merkittävän uran kanttorina Lapualla.
Pääkkönen muutti Lapualta 25 vuotta sitten opiskelemaan Turun Taideakatemiaan ja lähti sieltä töiden perässä Helsinkiin.
– Töitä on riittänyt sen jälkeen, enkä ole koskaan ollut työttömänä. Olen toiminut freelancerina koko ikäni ja ollut aina projektitöissä.
Hän pyrkii käymään nykyään Lapualla 2-3 kuukauden välein.
– Siihen ainakin tähtään. Vielä tänä kesänä en ole ehtinyt käydä, kun harjoitusjakso on ollut tosi työntäyteinen.
Kysyttäessä mikä Lapualla on parasta, vastaus tulee heti.
– Murre! Minulle rakkain piirre on Etelä-Pohjanmaan murre. Missään muussa murteessa ei saa tavoitettua niin paljon itsevarmuutta ja silti huumoria sen kaiken alla. Arkena puhun yleismurretta, mutta murre vaihtuu heti, jos kotoa joku soittaa. Onhan se niin mahtavaa tuo Lapuan murre. Siitä ei tingitä. Toinen iso paikka sydämessäni on Vanhan Paukun kulttuurikeskus.
HARRASTUKSET liittyvät Pääkkösellä paljolti elokuva-alaan.
– Olen ollut lapsesta asti hirveän suuri elokuvaintoilija. Katselen elokuvia kotona ja tykkään käydä elokuvissa. Olen myös elokuvakeräilijä. Tällä hetkellä minulla on 80 elokuvajulistetta kehyksissä seinällä.
Näyttelijän pitää olla hyvässä kunnossa ja siitä mies pitää huolta hölkkäämällä ja käymällä kuntosalilla.
– Välillä saatan juosta kymmenenkin kilometriä, kun vauhtiin pääsen. Tykkään laittaa liikkuessa luureihin äänikirjan tai soittolistan soimaan.
Unen saamisesta hän pyrkii huolehtimaan hengitysharjoituksin.
– Oikein hengittämällä saa myös rauhoitettua kroppaansa.
Vaimoni on toista maata -komediaa esitetään Törnävän kesäteatterissa 26 kertaa. Heinäkuussa on kaikkiaan 18 esitystä ja viimeisen kerran näytelmä nähdään 3. päivä elokuuta.
Hannu Lusa
? Viikon kysymys ?
? Viikon kysymys ?