Viikko
Kuukausi
6kk
? Viikon kysymys ?
”Mies kun tulee tiettyyn ikään, niin ei sillä pelaa mikään. Sen näkee naamasta, kun lakkaa saamasta.” Lainaus on Junnu Vainion kappaleesta Matkalla pohjoiseen, ja siinä kerrotaan totuus.
Totuus ei ole aina kaunista. Myöskään ikääntyminen ei ole kaunista, ei siinä auta K-50 discot eikä Studio55 -ohjelma, jossa Markku Veijalainen muistelee aikoja, jolloin elämä oli vielä kivaa.
Saadaksemme pehmeän loppuliu’un, päätimme erään Whats-App-ryhmän kanssa perustaa oman yksityisen hoivakodin. Tässä ryhmässä vaikuttaa miehiä eri yhteiskuntaluokista. On riistokapitalisteja, opettajia, poliiseja, politiikkoja, maanviljelijöitä sekä muutama persaukinen taiteilijakin. Se mikä meitä yhdistää, on armoton päänaukominen ja toisille kettuilu. Armoa ei anneta eikä sitä myöskään pyydetä.
Nyt siis kuitenkin olemme havahtuneet siihen tosiseikkaan, että suurin osa meistä nukkuu uniapneanaamari päässä ja dosetin koko alkaa vastamaan pöytälätkäpeliä. Siispä aloimme kehittelemään meidän näköistämme loppusijoituspaikkaa.
Onnellisten Oikotiä on kolmekerroksinen, hirrestä tehty, hieman riihen näköinen monumentti. Hissejä ei ole, koska liikunta pitää mielen kepeänä ja siinä helposti kuluu vuorokausikin, kun kiipeät yläkertaan, mikäli muistat missä yläkerta on ja, miksi olit sinne menossa. Alkuperäinen suunnitelma oli broilerikanalatyyppinen, turvelattialla varustettu halli, mikä olisi ratkaissut samalla wc-ongelmankin, mutta silloin kaikki kukot olisivat olleet samassa korissa, joten ideasta luovuttiin.
Maanviljelijät varasivat ylimmän kerroksen, kostoksi siitä heidän huoneisiinsa suunniteltiin ranskalainen parveke, ilman kaidetta. Näin saadaan venäläistyylisiä nopeita lähtöjä. Oviin suunniteltiin tunnistimet, jotka tunnistavat asukkaan virtsan hajun perusteella, näin vältytään kätevästi koodien muistamiselta. Keskusradion korvaa puhujapönttö, jossa jokainen meistä saa vuorollaan julistaa omaa totuttaan, muiden arvostellessa, mikäli he vielä kuulevat tai ymmärtävät kuulemaansa. Mahdolliset erimielisyydet ratkotaan toisen kerroksen painihallissa, missä molskin pinta on eritteitä hylkivä sekä väritykseltään mieltä rahoittava.
Henkilökunnan rekrytoinnin jätimme ryhmämme henkilöstövuokrausalan asiantuntijalle. Toivomuksenamme oli huumorintajuisia, pipo löysällä olevia, monikulttuurisia naisia eri puolelta maailmaa. Rohkenimme näin toivoa, koska siinä vaiheessa omista puolisoistamme osa on todennäköisesti jo menehtynyt tai muuten vaan tajunnut lähteä.
Sen kunniaksi, ikään kuin viimeisen miehisen vapauden huumassa, suunnittelimme myös hoivakotimme yhteisen asukokonaisuuden. Asun piti olla rento, ajaton, hengittävä mutta kuitenkin vahva. Lopputuloksena oli jussipaita, hieman kilttityylinen pohjalaishame, missä vitjamunamme saavat rennosti hengittää, sekä aina ajattomat bootsit.
Onnellisten Oikotiä ei ole savuton, alkoholiton, lihaton eikä mauton vaihtoehto. Se on terminaalivaiheen Mersu, jossa Satumaan sijasta soi Metallica ja Eppu Normaali. Oikotiältä löytyy myös Duran Duran -huone, jossa Rio-kappaleen bassolinja sekoittaa sopivasti tahdistinta ja laservalot tekevät katkokävelystä coolin näköistä. Tervetuloa kuolemaan tyylikkäästi.
Paappa
Tiisteläänen rokkitähti. Ajatuksia tilauksesta ja ilman
? Viikon kysymys ?
? Viikon kysymys ?