Viikko
Kuukausi
6kk
? Viikon kysymys ?
Historiasta mainitseminen tuo useimmille mieleen koulun historiantunnit, joita ihmiset muistelevat useimmiten jokseenkin tylsinä ja turhauttavina.
Tämä on nykyisen laajemman yleisön historian tuntemuksen suurimpia ongelmia, sillä ihmiset kuvittelevat helposti omien koulukokemusten pohjalta, että historia olisi pelkästään samaa koulussa opetettua asiaa.
Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Historia on täynnä kaikenlaisia todella mielenkiintoisia ja jännittäviä tarinoita kautta aikojen. Esimerkiksi kirjastosta voi helposti löytää jännittävää ja kiehtovaa historiankirjallisuutta mieluisistaan aiheista lähivuosista Kivikaudelle.
Tässä on pari mielenkiintoista kirjaa jotka olen itse lukenut ja joita voisin suositella luettavaksi:
Ilkka Enkenbergin Suomen sodat: päivä päivältä. Tämä kirja on mielenkiintoinen kuvitettu kirja, jossa edetään vuosien 1939-1945 sodat lävitse päivä päivältä. Joka päivälle on muutamilla poikkeuksilla lyhyehkö noin sivun mittainen teksti ja useampi aiheeseen liittyvä kuva.
Arto Kivimäen ja Pekka Tuomiston Rooman keisarit. Tämä kirja antaa mielenkiintoisen katsauksen Rooman keisarikunnan historiaan maan keisareiden tarinoiden kautta. Kirja on täynnä jännittäviä tarinoita Rooman keisareiden, Augustuksesta Romulus Augustulukseen, elämästä ja kuolemasta, joiden kautta näkyy Rooman nousu ja jakautuminen 390-luvun jKr. puolessavälissä ja Länsi-Rooman kaoottinen tuho 470-luvulla jKr. Jos taas on kiinnostunut Rooman Tasavallasta ja sen tunnetuista hahmoista kuten Gracchus-veljekset, Cornelius Sulla, Gaius Marius ja Julius Caesar kannattaa lukea Arto Kivimäen teos Rooman diktaattorit.
Nykyään myös internet on kelpo apuväline historian tutkimiseen kunhan vain osaa valita lähteensä hyvin. Esimerkiksi YouTubesta löytyy hyvälaatuisia videoita eri historian aiheista. Ellet löydä suomenkielistä sisältöä mieliaiheestasi kannattaa aina tarkistaa myös englanninkielistä materiaalia.
Oskari Koivisto
Lapuan Sanomissa TET-harjoittelussa viikolla 21
? Viikon kysymys ?
? Viikon kysymys ?