Sain aja­tuk­sen tä­hän ki­ri­oo­tuk­seen ka­ve­ri­ni blo­gi­kir­joi­tuk­ses­ta. Oon jo kau­em­man ai­kaa hu­a­les­tu­nee­na seu­ran­nut hä­nen aja­tuk­sen­kul­ku­aan. Ole­tin kui­ten­kin sen elä­mäs­tä naut­ti­mi­sen ja po­si­tii­vi­suu­ren joh­tu­van lääk­kee­ren ja al­ko­ho­lin se­ka­käy­tös­tä, tai muun­to­huu­me­his­ta. Hän kun kum­min­kin toi­mii al­tis­ta­val­la alal­la. En myös­kään oo pys­ty­nyt jäl­jit­tä­mä­hän alu­eel­le osu­nee­ta lot­to­voit­to­ja hä­neen.

Mei­rät kun on kum­min­kin vä­hän sel­laa­sil­la pe­su­ve­sil­lä lap­se­na pes­ty. En­kä ny tar­koo­ta hu­mus­pi­toos­ta ne­va­vet­tä vaan hen­kis­tä pe­ri­mää. Slaa­vi­laa­nen me­lan­ko­li­suus tart­tui jo kas­te­ve­des­tä herk­kä­hän lap­sen nah­ka­han. Maus­tet­tu­na epä­luu­loo­suu­ren yrt­ti­leh­ril­lä ja esi­val­lan pip­pu­roon­nil­la.

Oli­si ol­lut he­lep­po tiä men­nä rai­vu­a­van me­tal­li­mu­sii­kin kaut­ta ky­lä­kup­pi­lan ju­ke­pok­sin si­vu­sei­nä­hän no­jaa­le­ma­han. Si­li­mät ve­si­ka­li­a­mal­la hiua sa­maa tu­ap­pia jota jo kym­me­net en­nen sua. Ma­no­wa­rin sel­kä­lip­pu vi­ä­lä­kin fark­ku­ta­kin se­li­äs. Se­le­kä­re­pus kan­ta­en kaik­kia pi­ä­ni­ä­kin epä­on­nen mu­ru­sia kuin apu­poi­ka muu­ra­ril­le laas­tia. Ikään kun nii­tä var­jel­len, vaih­taak­seen ne kul­lak­si sit­te ylä­ker­ran pant­ti­lai­naa­mos.

Saa­ko tä­män aja­tus­mal­lin kään­net­tyä, en­nen kun kul­je­tu­sau­to him­maa jo pää­te­py­sä­kil­le. Moom­ma pik­ku hi­li­jaa ala­ku op­pia. Suu­res­ta ku­vas­ta on kään­net­tä­vä hu­a­mio pi­ä­nem­pi­hin. Kun kat­too kym­men­tä mot­tia koi­vuk­la­pia siis­tis pi­nos. Tai kun pi­han kal­te­vuu­ret tar­kas­ti ais­tien, lu­rut vir­taa jus­ti­hin oi­ki­aan suun­ta­han. Lau­lu­ras­ta­han tai­tu­roon­ti sä­es­tää aa­mul­la töi­hin läh­tyä.

On­ko maa­il­man on­nel­li­sin kan­sa erel­leen se joka asuu eris­tyk­sis si­ä­lä pie­nel­lä saa­rel­la? Meil­lä on si­ä­tä­mä­töön hin­ku pääs­tä sot­keen­tu­ma­han nii­ren­kin asi­oo­hin. On­nek­si ne on älyn­ny tap­paa jo­kaa­sen joka lä­hes­tyy saar­ta. Ne on ai­na­kin vii­mee­se­nä elos, kun joku pan­de­mia pyyh­kää­söö pal­lon ylit­te, kuin vä­sy­nyt äi­tee kaa­tu­ne­hen mai­ron pöy­räl­tä.

On­nel­li­suut­ta­kin on yri­te­tä­hän kum­min­kin koko ai­jan mi­ta­ta, jos­ta­kin syys­tä. Mit­ta­rit vaan on ai­na yh­tä ka­tees kun 13 mil­lin hyl­syt. Täs­tä pääs­tä­hän­kin kaik­kein oleel­li­sim­paan ky­sy­myk­seen. Ook­ko on­nel­li­nen jos ku­kaan toi­nen ei sitä näe? Jos ei sii­tä oo ku­via so­mes, jol­la on kym­me­niä sy­räm­miä. Ja vi­ä­lä var­mem­mak­si va­kuu­rek­si, tun­tee tun­net­ta on­nel­li­nen.

Kar­mo Pat­re­ti