Viikko
Kuukausi
6kk
Kuljetusliike E. Laurilan sini-valkoisia säiliöautoja Alangon teollisuusalueella sijaitsevan toimipisteen pihassa. Säiliökuljetusliiketoiminta, siihen liittyvät tukipalvelut ja kuljetuskalusto siirtyvät 1.10. Korsu Oy omistukseen ja yritykselle tulee toimipiste Raahan lisäksi jatkossa myös Lapualle.
Lapuan Sanomien kesäpyöräilykampanjan pääpalkinnon voittanut Petri Kangas vastaanotti mintunvärisen Jopon Lakeuden Koneen Matti Passilta. Kuva: Minna Vainionpää
Elina ja Risto Kujalaa ehdotettiin Lapuan Sanomien leikkimielisessä kilpailussa kaupungin ensimmäisiksi lomalapualaisiksi. Kuvat: Roosa Tynjälä
Heikki Salon ja Tuija Rantalaisen luotsaamia kylälauluja kuullaan Tiistenjoen Nuorisoseuralla perjantaina 4.9. järjestettävässä konsertissa.
Kuvat Jussi Lähde
Arviointiryhmän puheenjohtaja Jyrki Myllyvirta ja jäsen Minna-Marja Jokinen esittelivät käynnistynyttä arviointimenettelyä. Pöydän takana esittelyä seuraavat hyvinvointialueen johtaja Tero Järvinen, aluehallituksen puheenjohtaja Lasse Hautala ja aluevaltuuston puheenjohtaja Paula Risikko.
Terhi Rintala
Värikäs joukko kansallispukujen harrastajia poseerasi yhteiskuvassa museon pihalla. Kuvat: Roosa Tynjälä
Virkiän Valtteri Louko ja Anniina Kivimäki ovat tutut kasvot aikuisten Suomi-Ruotsi maaottelussa, sillä edustustehtävä oli kummallekin viides.
Marko Kivimäki
Sivistyslautakunta esitti alakoulujen palveluverkkoa koskevassa kokouksessa, että mahdollinen tuleva Karhunkylän koulu toimisi nykyisen Männikön koulun tiloissa. Kuva: Minna Vainionpää
Veljekset Ala-Talkkari työllistää Hellanmaassa yli 80 työntekijää. Toimitusjohtaja Mikko Ala-Talkkarin mukaan kyläkoulun säilymisellä voi olla merkitystä myös yrityksen tulevaisuudelle ja työvoiman saatavuudelle.
Minna Vainionpää
Virkiän Paavo Kivisaari liukutaklaa pallon pois Sporting Kristiinan pelaajalta. Taustalla tilannetta varmistavat Teppo Tuuri ja Mikael Vuorenmaa.
Rnyholm Photography
Miikka Harju valittiin Suomen maajoukkueeseen roundnetin maailmamestaruuskisoihin.
Hjeltin perheen viides sukupolvi, Elias, Eero ja Vilma, ovat jo mukana Lapuan Kankureiden liiketoiminnan kehittämisessä. Jaana Hjelt aloittaa perheyrityksen toimitusjohtajana, kun nykyinen toimitusjohtaja Esko Hjelt jatkaa hallituksen puheenjohtajana.
Kulttuurituottaja Sanna Panula on itse yksi teoksen kasvoista.
Virkiän pelaajat, pelin- ja joukkueenjohto ottivat ilon irti voitettuaan tyttöjen Ykköspesiksen Suomen mestaruuden K Power Stadionilla pelatun lohkovoittajien lopputurnauksen. Kuva: Jorma Taini
Hankalin osa remonttia oli nykyisen omistajan Martti Kaunismäen mukaan 1980-luvulla taloon tehdyn laajennuksen yläkerran purku. Sen alakerta muovailtiin ulkopuolelta vihreäksi lasikuistiksi, jollaisia ei vanhoissa pohjalaistaloissa tavannut olla lainkaan.
Nuutti Rinne
Kisoissa oli mukana ennätysmäärä nuoria. Kuvat: Jouni Rientonen
Jokituvalla oli tarjolla kahvia, mehua sekä suolaista ja makeaa piirakkaa.
Maija Kauhanen on Emma-palkittu artisti ja yksi Suomen kansainvälisesti menestyneimpiä kansanmuusikoita.
Antti Kurvinen luotsasi Katri Kulmunin maakuntakierrosta. Nammolla heitä vastassa oli Pekka Himanka.
Marianne Lähde
Kolmen kyläkoulun keinut jäävät ilman oppilaiden leikkejä vuoden kuluttua syksyllä, mikäli alakoulujen kouluverkkoesitys etenee sivistyslautakunnan tekemän esityksen mukaisesti. Seuraavaksi asiaa käsitellään kaupunginhallituksessa 14.9.
Akseli Tuomaalalla oli ravitapahtumassa kaksi tärkeää roolia. Ponilähdössä hän oli ohjastajana neljäs ja muun tapahtuman aikana Akseli ja Pertti-poni tarjosivat kyytejä tapahtumaväelle. Kyydissä Lotta ja Elsa Holtinkoski sekä Eevi Halmesmäki.
Jussi Lähde
Rivitanssitunnelmissa harrastajat Ulla Sjöblom (oik), Annika Koskela ja Paula Talvitie, samalla Laskeutuvan perhosen alla esiintyy eteläpohjalainen Country projekti solistina Anne Vihelä.
Keskipiste on ollut kesän kiinni. Kaupunki hakee nyt sinne ravintolayrittäjää, joka pyörittäisi toimintaa ainakin laskettelukauden ajan.
Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Anneli Jäätteenmäki ottaa kantaa kiistellyn erityistilintarkastusraportin julkisuusaspektiin erityisesti valtuutettujen työn näkökulmasta. Arkistokuva
Massiivinen tulipalo syttyi aamuyöllä maatilalla Tiistenjoella.
Tiistenjoella varhain keskiviikkoaamuna syttyneessä tulipalossa tuhoutui rakennuksia yhteensä noin 1 000 neliömetriä. Palosta nousi alueelle näkyvä savupatsas. Kuva: Minna Vainionpää
Johannes Sipillä otti yleisötilaisuudessa ensimmäisen puheenvuoron, jossa hän peräänkuulutti, miksi tilaisuus pidetään vasta nyt. KUVAT: MARIANNE LÄHDE
Viedäänkö viimeistä lukuvuotta? Lapuan kouluverkon käsittely alkaa tositoimin huomenna sivistyslautakunnan kokouksella. Kuvassa yksi lopetusuhan alla olevista kolmesta koulusta. Männikkö yhdistyisi Haapakoskeen, ja syntyisi Karhunkylän koulu.
Virkiän Lotta Nivukoski starttasi naisten viiden kilometrin avausosuudelle ja vaihtoi osuudelta neljäntenä.
Virkiän 18-vuotias Janika Långsjö kirkasti viimevuotisen 400 metrin aitajuoksun nelossijan hopeamitaliksi Porissa järjestetyissä nuorten SM-kisoissa. Kuva: Matias Kankaanpää
Lapualainen saa nopeimmin varattua ajan Seinäjoen poliisilaitokselle esimerkiksi passin uusimista varten. Lapuan aseman ajat menevät kuukausien päähän.
Henna Taskinen on toiminut partiossa jo pitkään.
Marianne Nordman esitteli Kumina ja kaverit -hanketta Pyhäjärvi-instituutin puolesta. KUVAT: MARIANNE LÄHDE